"Hän pitää puhettani tyhmänä", sanoi Gawaine.
"Niin teenkin", vastasi Galahad.
"No niin, te voitte mietiskellä siinä viisauttanne hetkisen", sanoi
Gawaine. "Emme viivy siellä pitkää aikaa."
Galahad kuunteli heidän ääniään, kun he kävelivät polkuja pitkin penkereen juurella. Ilta oli kirkas ja tyyni, ja hänestä tuntui miellyttävältä olla yksinään.
"Mitä te mietiskelette, ritari Galahad?" virkkoi Ettard hänen rinnallaan.
Galahad kääntyi häneen päin säpsähtäen. Tämä oli se nainen, joka halusi lumota hänet. No niin, hän pysyisi lujana. Muistaen Ginevran varoituksen hän katseli naista uteliaasti. Ettardilla oli todella miellyttävät kasvot. Niissä oli jotakin riivattua, mutta silti ne olivat herttaiset. Hänellä oli hyvin avokaulainen puku. Galahad, joka ei ollut ennen huomannut hänen uljuuttaan, eikä sitäkään, kuinka valkoinen hänen povensa oli, kävi nyt levottomaksi.
"Odotan kuningatarta", sanoi hän. "Hän palaa tänne hetkisen kuluttua."
Hänen mielestään oli turvallisempaa käyttäytyä töykeästi. Hän nojautui penkereen laitaan ja syventyi katselemaan maisemaa.
"Minäkin odotan häntä", sanoi Ettard.
Hänkin nojautui penkereeseen Galahadin vieressä ja katsoi samalle suunnalle. Galahad toivoi, että toiset pian tulisivat takaisin. Hän ei kuullut enää heidän ääniään.