"Hän ei ole voinut ratsastaa kauas", sanoi Ginevra. "Hän palaa kyllä päivän kuluessa. Hän voi tulla sillä aikaa kun keskustelemme hänestä."
"Joka tapauksessa hän ei ole täällä nyt, kuningatar, ja sen vuoksi ajattelinkin teitä, koska teillä on hieman vaikutusvaltaa ritari Lancelotiin ja epäilemättä hänen poikaansakin. Jos vain tahdotte, voitte taivuttaa heidät hyvittämään ajattelemattomuutensa."
Ginevra ajatteli kauan aikaa. Liian kauan Bromelin mielestä. Hän pelkäsi erehtyneensä tullessaan sinne.
"Oletteko varma, että he ovat ajattelemattomia?" kysyi Ginevra.
"Kuningatar, en tahtoisi pitää heitä niin ilkeinä, että voisin luulla laiminlyöntiä harkituksi."
Kuningatar näytti saaneen uuden ajatuksen.
"Millainen on suhteenne tähän pulmaan, ritari Bromel? Olen unohtanut — oletteko Elainen veli?"
"En, kuningatar; olen vain muuan hänen naapurinsa. Kotini on Corbinin läheisyydessä ja olen tuntenut Elainen koko ikäni. Oikeastaan —"
"Muistan nyt", sanoi Ginevra. "Mitä sanomista teillä olisi ollut
Lancelotille, jos hän olisi ollut täällä?"
"Olisin pyytänyt häntä palaamaan Elainen luo vaikkapa vain muutamiksi tunneiksi. Ystävällisyys ei maksaisi hänelle juuri mitään, mutta Elaineen se vaikuttaisi hyvin piristävästi. Hän on tavattoman alakuloinen, kuningatar, ja eräinä hetkinä pelkään hänen joutuvan tuhoon. Hänen isänsä on kuollut, kuten ehkä olette kuullut, eikä hänellä ole muuta harrastusta elämässä kuin nämä molemmat miehet. Heidän poistuttuaan hänen luotaan hän nimittää itseään surkuteltavaksi, epäonnistuneeksi ihmiseksi. Hänen tilansa on mielestäni perin arveluttava."