"Ginevra, kuinka on laitamme? Oletko palannut siihen mielentilaan, että kadut rakkauttamme? Tai oletko samaa mieltä papin kanssa, että se joka suhteessa, oli syntiä?"
"En kadu sitä eikä se ole syntiä meille, vaan hänelle se tulee olemaan. Luulen saaneeni hänet sille kannalle, ettei hän voi mitenkään antaa meille anteeksi. En milloinkaan uskaltanut toivoa, että voisin saada toimeen niin paljon. Kummallista, että uutinen sinun ja Elainen suhteesta edisti hänen kehittymistään niin nopeasti."
"Haluat siis, että hän saa selville meidänkin suhteemme, menettääksesi hänet?"
"En halua menettää häntä", vastasi Ginevra, "mutta tietysti se olisi oikea tulos. Sinäkin ymmärrät sen varmasti."
"Olen ehdottomasti sokea moiselle täydellisyydelle! Jos olisin sen ymmärtänyt, olisin tyydyttänyt sinut jo kauan aikaa sitten, mutta en ole ikinä käsittänyt ihanteittesi tarkoitusta. Galahadilla on nähtävästi taipumusta siihen. Hänestä olisi pitänyt tulla sinun rakastajasi."
"Hän on poikani eikä rakastajani", sanoi Ginevra. "Me odotamme paljoa enemmän pojaltamme."
"Kun muistelen koko tarinaamme", sanoi Lancelot, "tuntuu kuin menettäisin järkeni. Luulin panevani vaaraan henkeni ja nimeni suuren rakkauden vuoksi. Pidin itseäni onnellisena saadessani tehdä niin. Mutta nyt en tiedä, mitä minulle on tehty. Olen kuin puinen shakkinappula, jota siirrellään sinne tänne pelissä — joku koettaa ratkaista tehtävää, mutta se ei ole minun tehtäväni… Jos haluat, että parhaat ystäväsi jättävät sinut, miksi olit niin ankara minua kohtaan Elainen tähden?"
"Milloin olen ollut ankara sinulle?"
"No niin — silloin penkereelläsi, kun hän oli kiertänyt käsivartensa kaulaani."
"Ole rehellinen, Lancelot — sinun käsivartesi olivat hänen kaulassaan."