"Mikä koetus kokemattomalle pojalle!"
"Luuletteko, että tehtävä todella oli vaarallinen?" kysyi Gawaine.
"Hän ei joutunut vaaraan, olen varma siitä", sanoi kuningas, "mutta hänen oli ehkä pakko taistella. Sain melko yksityiskohtaisen selostuksen kaikesta. Pari lurjusta on anastanut Lianourin omaisuuden ja hänen kauniin tyttärensä, kerta kaikkiaan, ja he pitävät perhettä vankeudessa, kunnes saavat muodollisen suostumuksen niille aviollisille suhteille, jotka he ehkä jo ovat aloittaneet."
"Arthur, kuinka inhoittavaa!" sanoi Ginevra.
"Tämä on pahinta, mitä on tapahtunut pitkiin aikoihin", sanoi kuningas. "Se sattui juuri parhaaseen aikaan, jotta voisimme koetella Galahadia. Hän voi käsitellä noita lurjuksia, mutta he eivät ajattele niin. Jos olisin lähettänyt Lancelotin, olisivat he lähteneet pakoon. Nyt, kun tulee vain poika, ryntäävät he esille ja taistelevat. Hänen on pakko tappaa heidät molemmat. Juuri sitä haluankin."
"Arthur, sinäkin palaat nuoruutesi villeyteen."
"Niin teenkin. Unohdin sen vähäksi ajaksi ja muutuin kohteliaaksi, mutta kuningaskunta onkin vaatimattoman mielipiteeni mukaan mennyt hunningolle. Nyt olen jaloillani jälleen ja aloitan kerran vielä sellaisten nuorukaisten kanssa kuin Galahad on. Hän menestyy, jos saan isketyksi hiemankaan järkeä hänen päähänsä. Mitä taistelemiseen tulee, on hän siinä isänsä vertainen."
Ginevra käveli puutarhapenkkiä kohti, ja muut seurasivat häntä.
Gawainella ei ollut mitään halua keskustelun lopettamiseen.
"Teistä siis tuntuu, että kaikki on kerran vielä aloitettava alusta?
Eikö nykyinen kuningaskunta ole hyvällä tolalla?"
"Tämäkö?" sanoi Arthur. "Täällä ei käy laatuun mikään muu kuin jutteleminen, kun olemme alistuneet naisten hallittaviksi. Galahad tuli luoksemme kunnianhimoisena saadakseen ottaa osaa miesten töihin. Nyt hän koettaa pönkittää maailmankaikkeutta ja poistaa inhimillisiä erehdyksiä pääasiallisesti miettimällä ja väittelemällä."