"Luulen mielistelleeni häntä, mutta en ole ajatellut asiaa siltä kannalta."
"Rakastatteko häntä? Haluatteko mennä naimisiin hänen kanssaan?"
"Rakastan häntä."
"Parasta on, että poistutte hovistani vapaaehtoisesti", sanoi Arthur. "Se hämmästyttäisi omaisianne yhtä paljon kuin teitäkin, jos lähettäisin teidät kotiinne. Otaksun, ettei Galahad ole kosiskellut teitä?"
"Mitä olen tehnyt väärin, kuningas Arthur?"
"Ette mitään, luullakseni, mutta olette levottomuutta herättävä olento. Ette tee mitään hyvää täällä. Voitte ehkä vallata Galahadin, enkä aio antautua sellaiseen vaaraan. Aion puhdistaa tämän paikan ja luotan siinä hänen apuunsa."
"Antakaa minun jäädä tänne, kuningas Arthur! En tee mitään sellaista, mitä ette voi hyväksyä."
"Rakas lapsi, sillä ei ole väliä, mitä lupaatte tai mitä minä hyväksyn. Olette kuitenkin olemassa, ja tämä poika on täällä, johon olette rakastunut. Jos asian laita olisi päinvastoin, jos hän kosiskelisi teitä, en sekaantuisi asiaan. Mutta kun nainen sen tekee, on se ikävä juttu, huolimatta siitä saako hän miehen omakseen vai ei. Galahadin äiti oli hieno tyttö, mutta en halua että sama juttu toistuisi toisessa polvessa."
"Loukkaatte minua!" sanoi Ettard. "Teillä ei ole mitään oikeutta puhua niin. Sanoin rakastavani häntä, mutta te hän tiedätte, kuinka paljon olen häntä vanhempi, ja rakkauteni onkin siksi enemmän äidillistä."
"Vaikka pojalla ei ole isää, näyttää hänellä silti olevan liian monta äitiä. Hänen elämänsä ei ole tasapainossa. Olen vähemmän töykeä kuin luulette. Milloin aiotte matkustaa?"