"Näitte tuon puvun, joka oli ylläni eilen illalla. Olen irroittanut toisen helmillä koristetun hihan. Kun taistelette turnajaisissa, ettekö kiinnittäisi sitä kypäräänne kuin ystävyyden todisteeksi minulta?"
Hänen silmänsä olivat loistavat ja rukoilevat; ja Lancelotin mielestä oli vastenmielistä katsella, kuinka vakavissaan hän oli. Kylmät väreet karmivat häntä, hänen aavistaessaan vaikeuksia.
"Elaine, en ole lainkaan varma, taistelenko näissä turnajaisissa."
"Ah!" huudahti Elaine.
Hänen äänensä oli niin surullinen kuin maailma olisi luhistunut.
"Mutta voinpa ehkä taistellakin, tietysti… Elaine, minun pitänee ilmoittaa teille, etten ole koskaan käyttänyt minkään naisen merkkiä. Ystäväni odottavat näkevänsä varusteeni koristelemattomina. Minun on myöhäistä muuttaa kantaani."
"Mutta eilen illalla kerroitte isälleni käyttävänne vierasta varustusta ja ratsastavanne uudella hevosella siksi, etteivät ystävänne tuntisi teitä. Eikö se auttaisi teitä käyttämään tätäkin?"
Lancelot katsoi valkoisia kasvoja ja näki ne viattomiksi.
"Olisiko tärkeätä, että käyttäisin sitä?"
"Tärkeämpää minulle kuin teille, ritari Lancelot."