"Kertoiko hän?"
"Kyllä hän kertoi."
"Halusiko hän antautua sinulle, vaikka et voinut mennä naimisiin hänen kanssaan?"
"Kyllä."
"Ja sinäkö vaadit minua uskomaan, ettei se ole sama nainen?"
"Ginevra", sanoi Lancelot, "olemme nyt päässeet sellaiseen kohtaan, etten halua pakottaa sinua uskomaan mitään, mitä et mielelläsi halua. Mutta koska olet kysynyt totuutta, olen kertonut sen sinulle. He ovat kaksi eri naista. Heidän iässään on ainakin parinkymmenen vuoden ero ja maailman täyttävä ero heidän luonteessaan, eivätkä he ole ollenkaan samannäköisiä. Mutta heillä on sama nimi, ja onnettomuudekseni molemmat ovat valinneet minut ihailunsa esineeksi."
"Sinun täytyy pitää huolta seuraavasta pojastasi itse", sanoi Ginevra.
"Minä olen jo liian vanha siihen."
Kun Lancelot katseli kovien juovien ilmestymistä ja haihtumista vihan ja loukatun ylpeyden mukana, ihmetteli hän, kuinka oli koskaan voinut pitää noita kasvoja kauniina.
"Uusia poikia ei synny enää", sanoi hän. "En rakasta tätä tyttöä enkä rakastanut toistakaan, mutta tällä kertaa minun ei tarvitse mitään katua."
"Ajattelen vieläkin sinun käyttäytyvän huonosti, kun et suostu elämään hänen kanssaan Corbinissa", sanoi Ginevra. "Olin pahoillani hänen tähtensä, kun luulin sinun hylänneen hänet. Mutta nyt tunnen suurempaa myötätuntoa häntä kohtaan, kun tiedän, millainen mies hänellä on."