"Olemme kuulleet hänen omistaneen elämänsä", sanoi veli Martin, "maailman pyhimmän aarteen etsimiseen".
"Niin ne jutut paisuvat", sanoi Lancelot. "Ellen olisi rakastanut
Ginevraa, ei Galahad olisi nyt voinut pyrkiä tähän suuruuteen."
"Se ei ole lainkaan itsestään selvää", sanoi veli Martin.
"Ginevra oli mustasukkainen hänen äidilleen ja hänelle ja vihainen minulle", sanoi Lancelot, "ja Ginevran mieleen juolahti voittaa meidät kaikki tekemällä hänestä oikea mestarinäyte. Ennen sen valmistumista Ginevra kai rakastui häneen."
"Ymmärrän", sanoi veli Martin.
"Ja sitten", sanoi Lancelot, "kun kerran tein oikein puhumalla niin ystävällisesti ja järkevästi pienelle tytölle, vei se häneltä hengen".
"Hän kuoli luultavasti luonnollisista syistä", sanoi veli Martin.
"Ehkä", myönsi Lancelot, "mutta saamani vaikutelma oli sellainen, ettei hän olisi kuollut, jos olisin vastannut myöntävästi".
"Kuulkaapa", sanoi veli Martin, "nyt ette ole sillä tiellä, joka vie armoon".
"Osaatte arvostella sen asian paremmin kuin minä", sanoi Lancelot. "Mutta eikö ihminen voi jollakin tavalla saada armoa ja kuitenkin tehdä kysymyksiä?"