"Kun olen puhunut isällenne, ryhdyn selvittämään välejäni rakastajanne kanssa."
* * * * *
Se onnistui kuitenkin niin, ettei hänen tarvinnut odottaa pitkää aikaa. Myöhään seuraavana iltapäivänä ritari Bors ratsasti sitä tietä pitkin ja lähestyi siltaa. Bromel pysäytti hänet.
"Olette pitkä mies", sanoi hän, "ja melko vaarallisen näköinen. Luulen teitä odottamakseni mieheksi."
"Olette ehkä oikeassa", sanoi Bors. "Onko ystävällänne jokin erityinen nimi?"
"Sukkeluutenne ei hyödytä nyt mitään, ritari Lancelot" sanoi Bromel.
"En ole ritari Lancelot", vastasi Bors, "mutta jos voin tehdä teille jonkun palveluksen, olen hänen sukulaisensa".
"Hän on sukunsa suurin lurjus", sanoi Bromel. "Olisin mieluummin kohdannut hänet, mutta sillä välin voitte tekin kyllä kelvata."
Ritari Bors katsoi häneen hetkisen ääneti. "Lancelot ei ole lurjus, ja hänen perheensä muita jäseniä, jos laskette niihin kaikki serkut, kuten minutkin, on niin paljon, ettei heistä voida väitellä yksityiskohtaisesti. Olen pahoillani, että olette kallistanut korvanne hänestä levitetyille valheille."
"Enkä ole", sanoi Bromel. "Hän on varastanut erään kokemattoman nuoren naisen sydämen täällä — voinpa melkein sanoa suojelemattoman naisen, paitsi sitä suojelusta, jonka minä voin hänelle antaa. Hän aikoo saattaa tytön häpeään, ellen estä häntä siitä. Älkää pudistako minulle päätänne tuolla tavalla, ellette halua taistella."