"Ne olivat enemmänkin kuin tyydyttävät enimmältä osaltaan. Liioittelen vaikeuksia toistamalla niitä."
Hän istui tarkastellen kuningatarta hetkisen, nauttien nähtävästi näkemästään sellaisen miehen tapaan, joka on tyytyväinen oloonsa omassa talossaan. Kuningatar kohotti katseensa ja vastasi hänen hymyynsä.
"Arthur, etkö sinäkin ajattele näiden turnajaisten täyttäneen jo tarkoituksensa? Miehet ottavat ne liian vakavalta kannalta. Tulevatko ne aina tuottamaan vaikeuksia?"
"Olet puhunut tästä ennenkin, tietysti. Ei, luulen niitä päinvastoin hyödyllisiksi."
"Miksi, Arthur? Kun asutit maata, saatoit taistella oikeiden asioiden puolesta, ja turnajaiset soivat hyvää harjoitusta, mutta nyt —"
"Ne suovat sitä vieläkin, Ginevra. Tunnen mielipiteesi ja olen pahoillani, etten voi yhtyä niihin. Iloitsen rauhasta. Emme olisi saavuttaneet sitä koskaan, ellemme olisi tienneet, kuinka taistellaan."
"Minäkin iloitsen rauhasta", sanoi kuningatar, "mutta emmekö voisi aloittaa joitakin tärkeämpiä tehtäviä nyt, kun olemme lopettaneet sodat? Ei kai rauha ole päämäärämme, vai mitä? On kai olemassa muutakin, mitä voisimme edistää?"
"Uskon, Ginevra, että rauha itse on edistystä. Elleivät turnajaiset kelpaakaan muuhun tarkoitukseen, pitävät ne ainakin miehet terveinä — suovat hyvää harjoitusta."
"Harjoitustako? Mutta niissähän tapetaan miehiä."
"Niin, ne ovat raakoja jolloinkin, mutta miehiä tapetaan satunnaisestikin, vaikka he eivät koskaan ottaisi osaa turnajaisiin."