»Edes sen verran!» sanoi Menelaos.
»Helena ei tarkoittanut sitä kohteliaisuudeksi», sanoi Eteoneus. »Hän oli sitä mieltä, että Kharitas noudattaa soveliaisuuden vaatimuksia.»
»Sehän on kohtelias arvostelu nykyaikana», sanoi Menelaos. »Mitä ihmettä tuo nainen sitten itse on?»
»Kumpi?»
»Minun vaimoni.»
»Niin, samaahan minä kysyin sinulta, kun palasit Troijasta», sanoi Eteoneus, »ja sinä suutuit minulle. Jos nyt siis tahtoisit sanoa minulle, kuinka —»
»Me olemme joutuneet pois varsinaisesta keskustelunaiheestamme», sanoi Menelaos. »Olet nyt puolustautunut ensimmäistä syytöstä vastaan. Mitä sanot noista ivallisista huomautuksista?»
»Tein kyllä sellaisia», sanoi Eteoneus. »Tuo nainen kieltäytyi lähtemästä pois. Hän tahtoi kuulla siitä surkeasta jutusta minulta, jollei kukaan muu halunnut puhella hänen kanssaan. Lausuin hänelle muutamia kertoja jäähyväiset mallikelpoisen kohteliaasti, mutta hän riippui minussa kiinni kuin iilimato, ja varmaankin tulin vastanneeksi vähän terävästi, kun koetin olla ilmaisematta hänelle mitään asiallista ja kiusaannuin hänen kysymyksistään.»
»Muistatko mitään sanojasi?»
»En ainakaan tarkasti. Myönnän olleeni verraten ärtyinen… Aivan oikein, hän tahtoi tietää eikö Klytaimnestra surmannut miestään itsepuolustukseksi. Muistan sanoneeni, että esittäisin tämän kysymyksen Helenalle niin pian kuin hän saapuisi kotiin. Hän kyllä tietäisi, koettiko hänen sisarensa mies surmata vaimonsa, mutta onnistumatta, vai surmasiko Klytaimnestra miehensä omasta aloitteestaan. Jotakin tähän tapaan. Muistan kuinka suuttuneelta Kharitas näytti.»