"Robin Hood!" huudahti sheriffi. "Ja Nottinghamissako taas? Mahdotonta!"
"Totta se on", huudahti luostarin isännöitsijä. "Aivan vastikään hänet näin Pyhän Marian messussa. Mitä! Luuletteko, että voisin erehtyä tuosta rotevasta roistosta, joka vihreällä salolla ryösti minulta satoja puntia ja saattoi minut hirvittävään pulmaan apotin kanssa? Ei, herra sheriffi, hänen kasvonsa eivät toki milloinkaan häivy mielestäni — eivät milloinkaan. Tuhansien joukosta tuntisin hänet."
Sheriffi ei vieläkään oikein käsittänyt, että itse Robin Hood oli muurien sisäpuolella, mutta hän tarttui vyötäröllään riippuvaan hopeiseen vihellyspilliin ja puhalsi kutsun. Heti ilmestyi palvelija.
"Käske Dickonin ja Halin ja kolmenkymmenen metsänvartijan olla valmiina", komensi sheriffi ja otti eteishuoneessa olevalta telineeltä haarniskansa. Sillä välin kun hän puki ylleen teräskypärän, teräsrenkailla päällystetyn ison nahkatakin ja miekan vyölleen, olivat miehet kokoontuneet ja he marssivat oikopäätä kirkkoon.
Tämmöisen aseistetun joukon ilmestyminen kirkkoon sai aikaan suurta levottomuutta, mutta sheriffi huusi kirkkoväelle: "Älkää pelätkö, hyvät ihmiset, teille ei tapahdu mitään. Olen vain saapunut vangitsemaan joukossanne piileksivää kuuluisaa rosvoa."
"Tuolla hän on", huusi mustapukuinen munkki. "Tuo harmaapukuinen mies, joka on polvistunut ison pylvään juurelle. Hän on Robin Hood."
Kukaan ei ollut niin hämmästynyt kuin Robin Hood kuullessaan nimensä kaikuvan kirkossa. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että häntä oli tarkattu, ja hänen huppunsa oli nyt niin hyvin silmillä, ettei kasvoja näkynyt ollenkaan. Mutta voi sitä meteliä, mikä kirkossa syntyi, kun kansa kuuli, että tuo ylen kuuluisa henkipatto oli heidän joukossaan! Toiset tunkeutuivat eteenpäin nähdäkseen hänet, toiset pyrkivät paikalta pois, ja sheriffin miehet sulkivat Robinilta tien ovelle.
Henkipatto käsitti, että ainoa pelastuskeino oli hyökätä rajusti hämmästynyttä vihollista vastaan ja siten yrittää pakoa. Yhtä ainoata asiaa hän itsekseen toivoi: "Olisipa nyt uskollinen Pikku John rinnallani! Mutta voi kovaa onnea! Tänään hän ei ole." Sitten hän paljasti miekkansa ja ryntäsi hyökkäävän leijonan tavoin sheriffin miehiä vastaan. Parikymmentä metsänvartijani käsittelemää miekkaa kohosi ilmaan ja monta iskua suunnattiin uhkarohkeaan henkipattoon. Mutta siinä mylläkässä metsänvartijat vain kolhivat toisiaan ja miekat kalskahtivat toisiinsa, joten ne siis eivät saaneet mitään aikaan. Robinin kirkas miekanterä sen sijaan välähti ilmassa ja kumosi miehen toisensa perästä. Hurjana taisteli sinä päivänä vapautensa puolesta Robin Hood. Kolmesti hän pääsi tunkeutumaan vihollistensa rintaman läpi, mutta yhä uusia vihollisia ilmestyi hänen tielleen, sillä joka suunnalta syöksyi vereksiä miehiä esiin. Henkipatto ryntäsi sinne tänne, jakeli iskuja joka suunnalle ja kaatoi metsänvartijan toisensa jälkeen.
"Älkää surmatko häntä!" huusi sheriffi. "Iskekää maahan, mutta vangitkaa elävänä. Se on kuninkaan käsky."
Robin kuuli äänen ja tunsi siitä sheriffin. Hän kääntyi ja miekka koholla syöksyi äkkiä vanhan vihamiehensä kimppuun. Sheriffi yritti välttää tätä rajua iskua ja kohotti kilpensä torjuakseen sillä Robinin häneen suuntaamaa hirveää iskua. Raskas miekka putosi ja kalskahti kilpeen temmaten sen sheriffin kädestä. Miekan vauhti ei siitä paljonkaan vaimentunut, ja ase iski sheriffin teräskypärään kaataen hänet permantoon. Onnekseen sheriffi sinä päivänä oli pannut päähänsä lujan kypärän, kuuluisan asesepän tekemän mestariteoksen, ja se oli hänen pelastuksensa. Jos se olisi ollut tavallista terästä, Robinin miekka olisi läpäissyt sen kuin paperihatun. Mutta tämä kypärä kesti iskun ja Robinin miekka katkesi kahtia.