"Purossa juuri, Will", vastasi Robin Hood, "ja tuossa on mies, joka minut sinne syöksi", ja hän osoitti jättiläismäistä vierasta.
"No, silloin hän joutaa sinne itsekin!" huusi Will, ja Much ja Watt kirkuivat: "Niin, niin, olisi ikuinen häpeä antaa hänen jäädä rankaisematta, kun hän on kohdellut johtajaamme noin. Pannaan ukko puroon, pojat!"
Vieras valmistautui vastarintaan, mutta eipä hänen voimistaan olisi ollut suurtakaan apua kiukkuista miesjoukkoa vastaan, ellei Robin Hood olisi käskenyt heitä luopumaan aikeestaan.
"Älkää koskeko häneen, pojat", sanoi Robin, "ette saa tehdä pahaa tälle uljaalle miehelle. Taistelu oli rehellistä, ja hän voitti, enkä minä kanna hänelle kaunaa siitä. Mieluummin tahtoisin olla niin kelpo iskijän ystävä." Ja Robin kääntyi vieraansa puoleen: "Tule ja liity meihin ja rupea meikäläiseksi. Meillä on aina tointa niin vahvoille käsivarsille kuin sinun on."
"Ensiksikin", sanoi vieras, "kuka sinä olet? Olen vannonut yhtyväni erään miehen palvelukseen, mutta vain erään tietyn, ja häntä olen juuri etsimässä."
"Minä olen Robin Hood", sanoi johtaja.
"Robin Hoodko!" huusi toinen. "Tämäpä onnen päivä! Häntähän minä juuri etsin ja olin matkalla Sherwoodin metsään liittyäkseni hänen mainioon joukkoonsa, jos vain pääsen siihen."
"Pääset sinä totta tosiaan!" huudahti Robin, "ja ilomielin minä otan sinut vastaan. Sellaista alokasta ei luullakseni joka päivä siepata. Mikä on nimesi?"
"Täss' on käteni, Hood", vieras vastasi nyt,
"Sua lähden mä seuraamaan.
John Little ma oon, mies pystyvä oon,
Eikä tahrattu mainekaan."
Kun Will Stutely kuuli vieraan nimen, alkoi hän nauraa. "John Little!" [Little = pieni (Suom. muistutus.)] hän huudahti; "toden totta, se nimi pitäisi vaihtaa, ja koska hän on vasta tullut joukkoomme ristitään hänet uudelleen, ja minä annan hänelle nimen."