Aika-ajoin joku miehisistä vieraista nousi ruokaliina kädessään ja virkkoi jollekin naiselle: "Saanko tuoda teille jotain tarjoilupöydältä?" Kun evättiin, meni hän täyttämään oman lautasensa. Kolme koiraa — kaksi foksterrieriä ja raihnas skyeterrieri — vaelteli levottomina lattialla, nuuskien vieraiden ruokaliinoja. Ja seurasta kohosi puheen sorinaa, josta saattoi erottaa tämäntapaisia lauseita: "Mainio asema se siellä metsänreunassa! Muistatko sen lehtokurpan ilmaheittoa viime vuonna, Jerry?" "Ja meidän rakas kartanonherramme kun ei sipaissut edes höyhentäkään! Vai kuinka, kartanonherra?" "Dick — Dick! Tuhma koira! Tule tänne näyttämään temppujasi! Hiljaa — hiljaa! No noin! Eikös se ole kultunen?"
Mr Pendycen jalkojen juuressa tai hänen tuolinsa vieressä, mistä se saattoi nähdä, mitä syötiin, istui lintukoira John, ja aika-ajoin mr Pendyce otti pikku viipaleen jotain etusormensa ja peukalonsa väliin, sanoen:
"John! — Syökää kunnollinen aamiainen, Sir James; huonosti murkinoinut mies ei kelpaa mihinkään, on minun tapana sanoa!"
Ja mrs Pendyce kohotti kulmakarvojaan ja silmäili huolissaan ympäri pöydän, sopertaen: "Vielä kuppi teetä, hyvä ystävä; saanko nähdä — onko teillä sokeria?"
Kun kaikki olivat lopettaneet, syntyi vaitiolo, kuin itsekukin olisi koettanut unohtaa syömisensä, kuin itsekukin olisi tuntenut suorittaneensa arvotonta toimitusta; sitten mr Pendyce, lopettaen viimeisen rypäleensä, pyyhki suutaan.
"Teillä on neljännestunti käytettävänänne, hyvät herrat. Me lähdemme kello kymmenen ja viisitoista."
Mrs Pendyce jäi istumaan, huulillaan epämääräinen ironinen hymy, hän söi palan paahdetusta leivästään, joka nyt oli varsin vanha ja sitkeä, antoi lopun "kilteille koirille" ja virkkoi:
"George! Sinä tarvitset uuden metsästyskaulaliinan; tämän vihreä väri on aivan haalistunut. Minä olen aikonut hankkia tänne muutamia silkkisiä jo kauan sitten. Oletko saanut mitään tietoja hevosestasi tänä aamuna?"
"Kyllä, Blacksmith sanoo, että se on mainiossa kunnossa."
"Minä niin toivon, että se tuottaa sinulle voiton tässä kilpailussa.
Enosi Hubert menetti kerran neljätuhatta puntaa Rutlandshire-ajoissa.
Muistan sen hyvin. Isäni sai maksaa sen. Minä olen niin iloinen, ettet
sinä lyö vetoa, rakas lapsi!"