Tällä tavoin he kaksi viettivät joka päivä tunnin kello kahdestatoista yhteen. Kumpikaan ei olisi osannut sanoa, miksi he siinä kävelivät, sillä mr Pendyce kammoksui joutilaisuutta ja John-koira vieroi kurjenmiekkojen tuoksua; itse asiassa kumpikin tässä totteli sitä luonteensa osaa, joka on yläpuolella järjen. Ja vaikka mrs Pendyceä myös halutti tämän tunnin kuluessa kävellä kukkiensa keskellä, totteli hänkin sitä osaa itsestään, joka on järjen yläpuolella ja joka sanoi hänelle, että oli parempi jättää se tekemättä.
Mutta Georgen vastaus saapui vihdoin.
Stoalaisten klubi.
Rakas isä!
Kyllä, Bellew on nostanut oikeusjutun. Olen sen johdosta ryhtynyt asian vaatimiin toimenpiteisiin. Mitä tulee pyytämääsi lupaukseen, niin en minä voi antaa mitään sellaista. Voit sanoa Bellew'lle, että tahdon ensin nähdä hänen menevän hiiteen.
Sinun harras poikasi George Pendyce.
Mr Pendyce sai kirjeen aamiaispöydässä istuessaan ja hänen lukiessaan sitä oli huoneessa aivan hiljaista, sillä kaikki olivat nähneet kuoressa olevan käsialan.
Mr Pendyce luki sen kahteen kertaan, kerran silmälasit nenällään ja kerran ilman, ja luettuaan sen toiseen kertaan hän pisti sen povitaskuunsa. Ainoakaan sana ei jäänyt häneltä huomaamatta; hänen silmänsä, jotka olivat hiukan vaipuneet sisään muutamana viime päivänä, katsoivat suuttumusta ilmaisten hänen vaimonsa kalpeihin kasvoihin. Bee ja Norah katsoivat alas, ja koirat, neljä luvultaan, olivat aivan hiljaa, aivankuin nekin olisivat ymmärtäneet asian. Mr Pendyce työnsi lautasensa takaisin, nousi ja poistui huoneesta.
Norah katsahti ylös.
"Mikä on kysymyksessä, äiti?"