Kirkkoherra otti syvän kulauksen.
"Minä olen vain esteeksi", sanoi hän. "Minun on parempi mennä tieheni."
Kartanonherra ojensi ystävällisesti kätensä.
"Ei, ei, Barter, älä mene. Mehän voimme täysin luottaa sinuun. Minä aion toimia. Minä en voi kestää tätä epävarmuutta. Vaimoni serkku Vigil tulee myös — hän on tuon naisen holhooja. Minä sähkötin hänelle. Tunnethan Vigilin? Hän oli suunnilleen samanikäinen kuin sinä."
Kirkkoherra kävi tulipunaiseksi ja työnsi alahuulensa esiin. Kun hän nyt sai vainua vihollisesta, ei mikään olisi saanut häntä enää peräytymään; ja vakaumus, että hän oli vain täyttänyt velvollisuutensa — mitä vakaumusta kartanonherran tunnustus oli hiukan järkyttänyt — palasi nyt kuin loihdittuna.
"Kyllä minä tunnen hänet."
"Me selvitämme asian täällä", supisi kartanonherra, "tämän portviinin ääressä. Siinä vaunut tulevat. Nouse ylös, John."
Koira nousi raskaasti, katsoi karsaasti mr Barteriin ja vaipui takaisin isäntänsä jalkaa vasten.
"Ylös, John", sanoi mr Pendyce taas. Koira korahti.
"Jos minä liikahdan, liikahdat sinäkin, ja silloin minä saan taas olla epävarmuudessa", näytti se sanovan.