"Minä olen kutsunut tänne Georgen ja asianajajani", jatkoi kartanonherra; "he ovat täällä kohdakkoin".
Mr Barter työnsi tuolinsa taaksepäin, nosti oikean nilkkansa vasemmalle jalalleen ja liitti kätensä yhteen oikean polven yli; sitten hän eteenpäin kumartuneena tuijotti törröttävien kulmakarvojensa alta mr Pendyceä. Tässä asennossa sujui häneltä pohdinta parhaiten.
Mr Pendyce puhui edelleen:
"Minä olen hoitanut tilaa siitä saakka kuin se tuli minun käsiini; minä olen varjellut isäinperintöäni parhaani mukaan; minä en kenties ole ollut niin hyvä ihminen kuin olisin toivonut, mutta minä olen aina koettanut muistaa vanhan isäni sanoja: 'Minä olen lopussa, Harry, tila on nyt sinun hallussasi.'" Hän kakisteli kurkkuaan.
Minuutin aikana ei kuulunut muuta ääntä kuin kellon tikitystä. Sitten tuli John-koira hiljaa esiin tarjoilupöydän alta ja pudottautui raskaasti isäntänsä jalkaa vasten makaamaan, päästäen pitkän tyytyväisen kuorsauksen. Mr Pendyce katsahti alas.
"Tämä poikaseni alkaa käydä lihavaksi", mutisi hän.
Hänen äänensävystään kävi selvästi ilmi, että hän toivoi äskeisen mielenliikutuksensa unohdettavan. Jokin syvällä mr Barterin olennossa kunnioitti tätä toivomusta.
"Tämä viini on ensiluokkaista", virkkoi hän.
Kartanonherra täytti hänen lasinsa.
"En muista, tunnetko sinä Paramoria. Hän oli ennen sinun aikaasi. Hän oli Harrow'ssa minun kanssani."