"Maalaisväestö", lausui mr Paramor rauhallisesti, "on erikoisessa määrässä takapajulla näissä asioissa. Heillä on voimakkaat, lihanruokkimat vaistot, ja huolimatta maalaisaatelista, piispoista, lordeista, kaikista maan perinnäismahdeista, he ovat yhä maan todelliset herrat. Ja on olemassa eräänlainen tauti, olkoon sen nimi — lausuakseni varsin huonon sukkeluuden — vaikka 'pendycitis', jota useimmat kaikista näistä ihmisistä sairastavat. He ovat 'paksuja'. He aikaansaavat koko joukon asioita, mutta väärällä tavalla! He kompuroivat eteenpäin ja tuottavat mahdollisimman suuren määrän tarpeetonta vaivaa ja kärsimystä! Osaksi se johtuu perinnäisyys-periaatteesta. Minä en ole turhanpäiten ollut tekemisissä heidän kanssaan kolmekymmentä neljä vuotta!"
Gregory käänsi kasvonsa pois.
"Sinun sukkeluutesi on tosiaan varsin huono", sanoi hän. "Minä en usko heitä sellaisiksi! Minä en voi myöntää sitä! Jos semmoinen tauti on olemassa, on meidän tehtävämme keksiä siihen joku parannuskeino."
"Mikään muu kuin leikkaus ei sitä paranna", sanoi mr Paramor; "ja ennen leikkausta on valmistavia toimia suoritettava. Sen on Lister huomannut."
Gregory vastasi;
"Paramor, minä vihaan sinun pessimismiäsi!"
Mr Paramorin silmät tutkivat Gregoryn selkää.
"Enhän minä ole mikään pessimisti", sanoi hän. "Kaukana siitä.
"Kun tuhatkaunot ja orvokit, sinikellot laaksoja täyttää, joka oksalla käet kukkuvat."
Gregory kääntyi häneen.