Hänen oli vielä voitettava kolmesataa puntaa maanantain suoritukseen ja hän pani vielä loppuvedon hevosestaan: seitsemänsataa puntaa kolmeasataaviittäkymmentä vastaan. Täten hän penniäkään kuluttamatta, vain erinäisiä sitoumuksia tekemällä, oli ratkaissut yhtälön tuntemattomineen.
Poistuttuaan radalta hän meni baariin ja joi hieman whiskyä. Sitten hän meni hevosaitaukseen. Toisen ajan lähtökello oli soinut; aitauksessa oli tuskin ketään, mutta kaukaisessa nurkassa kuljetti muuan poika Ambleria edestakaisin. George silmäsi ympärilleen nähdäkseen, ettei ketään tuttavia ollut läsnä; sitten hän liittyi kävelijöihin.
Ambler käänsi mustan, hurjan, valkean kehän ympäröimän silmänsä häneen, heitti päänsä pystyyn ja tuijotti taas etäisyyteen.
"Jos minä vain voisin saada sen ymmärtämään!" ajatteli George.
Kun hänen hevosensa poistui aitauksesta lähtökohtaansa, palasi George katsojalavalle. Baarissa hän joi vähän lisää whiskyä ja kuuli jonkun sanovan:
"Minä sain panna kuusi neljää vastaan. Minun täytyy löytää Pendyce; sanoivat hänen tehneen korkeita panoksia."
George laski lasinsa pöydälle, ja menemättä tavalliselle paikalleen hän nousi ylimpään kerrokseen.
"Minä en huoli heitä hyörimään ympärilleni", ajatteli hän.
Lavan tornissa — tässä kansallisessa muistomerkissä, joka näkyy kahdenkymmenen mailin päähän — hän tunsi olevansa turvassa. Tänne tuli vain "massa", ja siihen hän tunkeutui, kunnes hän ylimmässä huipussa saattoi nojata kiikarinsa kaidetta vasten ja pitää silmällä värejä. Hänen oman riikinkukonsinisensä rinnalla näkyi oljenkeltainen, valkojuovainen sininen ja valkotähtinen punainen.
Sanotaan, että hukkuvien ihmisten aivoissa välähtelevät entisyyden kuvat. Niin ei ollut Georgen laita; hänen mielensä oli kasvanut kiinni pieneen siniseen pilkkuun. Kiikarin alla näkyvät huulet olivat värittömät; hän puristi ne lujasti yhteen ja kostutti niitä lakkaamatta. Nuo neljä pientä väripilkkua siirtyivät riviin; lippu laski.