George kääntyi pois ja meni jokkeyn luo, mutta hänen nähdessään poikaparan surkean ilmeen kuolivat katkerat sanat hänen kielelleen.
"No niin, Tipping; minä en tule teitä haukkumaan." Ja varjomaisesti hymyillen hän meni Amblerin talliin. Tallirenki oli juuri siistinyt sen; hevonen oli valmis vietäväksi pois tappionsa kentältä. Tallirenki meni ulos, ja George astui Amblerin pään ääreen. Kilparadalla ei ole mitään paikkaa eikä soppea, missä mies voisi ilmaista tunteitaan. George saattoi vain painaa otsansa hevosen samettista kuonoa vasten ja pitää sitä lyhyen hetken siinä. Ambler odotti hiljaa tämän lyhyen hyväilyn loppumista, sitten se päristellen heitti päänsä pystyyn, ja sen hurjat, kauniit silmät näyttivät sanovan: "Te hullut! Mitä te tiedätte minusta?"
George astui syrjään.
"Viekää se pois", sanoi hän, ja katseellaan hän seurasi Amblerin väistyvää hahmoa.
Muuan toisen piirin kilpailumies, jonka hän tunsi, mutta josta hän ei pitänyt, tuli hänen luokseen, kun hän poistui aitauksesta.
"Ette kai aio myydä hevostanne, Pendyce?" sanoi hän. "Minä annan teille siitä viisituhatta. Sen ei olisi ollenkaan tarvinnut hävitä; piiska ei paranna sen juoksua vähääkään."
"Senkin vaakkuva varis!" ajatteli George.
"Kiitos, mutta se ei ole myytävänä", vastasi hän.
Hän palasi jälleen katsomolavalle, mutta joka askeleella, joka kasvoissa hän nyt uskoi näkevänsä yhtälönsä, joka hänen nyt piti ratkaista kahdella tuntemattomalla. Kolmesti hän meni baariin. Viimeisellä kerralla hän sanoi itsekseen: "Hevosen täytyy mennä. Minä en koskaan enää saa sellaista hevosta."
Yli tämän vihreän kentän, jonka satatuhatta jalkaa oli polkenut ruskeaksi, johon satatuhatta kättä oli sirotellut paperinpalasia, sikarinpätkiä ja ruoanjätteitä, ohi taistelukentän suurien porttiaukeamien, missä koko maa on vain tietä kiistakentälle ja sieltä pois, missä kaikki kilparadan elätit, määrätön ihmisjoukko, huusi, kirkui ja hoilasi kilpailijoille, jotka kulkivat ohi voitonriemuisina tai tappion masentamina — yli tämän vihreän aukean, yksijalkaisten miesten ja ryysyisten nuorallatanssijain, lapsiaan imettävien naisten, silmänkääntäjien ja kilpailu-urkkijain välistä astui George Pendyce, huulet yhteen puristettuina ja pää kumarruksissa.