Mr Barter painoi huulensa hänen vapisevalle kädelleen ja peräytyi pois huoneesta. Ovesta ulos päästyään hän iski nyrkillään ilmaa ja juosten alaspäin hän uudelleen hävisi näkyvistä. Hän käveli yhä nopeammin, kylä jäi hänen taakseen, ja keskellä kaikkia näitä maalaisia näkyjä ja ääniä ja tuoksuja hänen hermonsa alkoivat taas päästä tasapainoon. Hän pystyi taas ajattelemaan muita asioita; Cecilin koulutodistusta, joka oli kaikkea muuta kuin tyydyttävä; kylän Hermon-vanhusta, jonka hän epäili liioittelevan keuhkokatarriaan mahdollisen portviinin toivossa; uusintakilpailuja Coldinghamin kanssa ja että vastustajan vasemmanpuoleiselle lyöjälle tarvitsi vain antaa kovempia iskuja; uutta virsikirjanpainosta ja kuinka veltto ylikylä oli käymään kirkossa — siellä oli viisi perhettä, jotka eivät olleet yhtä kunniallisia ja taipuisia kuin muut, muukalaisen näköistä tummaa väkeä, epäenglantilaisia. Tällaisia asioita ajatellessaan hän unohti mitä tahtoi unohtaa, mutta kuullessaan rattaiden kolinaa hän poikkesi vainiolle ikäänkuin tutkiakseen satoa, kunnes ajoneuvot olivat menneet ohi. Se ei ollut Wilson, mutta olisi saattanut olla, ja lähimmässä käänteessä hän huomaamattaan poikkesi Cornmarketin tielle.
Kello oli kaksitoista, kun hän oli päässyt niin pitkälle, että hän saattoi nähdä Coldinghamin kuuden mailin päässä Worsted Skeynesistä. Häntä olisi haluttanut saada lasi olutta, mutta kun hän ei pystynyt menemään ravintolaan, meni hän sensijaan hautausmaalle. Hän istui penkille vaahteran siimekseen, vastapäätä Winlow'n perheen hautoja, sillä Coldingham oli lordi Montrossorin asuinpaikka ja tänne oli kaikki Winlow't haudattu. Mehiläiset hyrisivät lehvissä hänen yläpuolellaan, ja mr Barter ajatteli:
"Kaunis paikka. Mitään sen vertaista ei meillä ole Worsted
Skeynesissä…"
Mutta äkkiä hän havaitsi, ettei hän saattanut istua siinä mietiskelemässä. Mitähän, jos hänen vaimonsa kuolisi! Sellaista sattui toisinaan. John Tharpin vaimo kuoli synnyttäessään kymmenettä lastaan! Hänen otsansa oli märkä ja hän kuivasi sen. Luoden närkästyneen katseen Winlow'ien hautoihin hän lähti liikkeelle.
Hän poistui hautausmaalta toista tietä myöten ja tuli kylän kentälle. Krikettikilpailu oli parhaillaan käynnissä, ja vastoin tahtoaan täytyi kirkkoherran pysähtyä. Coldinghamin joukkue oli "ulkona". Mr Barter katseli. Kuten hän oli arvellut, sinkautti vasemmanpuoleinen heittäjä pallonsa hyvällä vauhdilla, mutta se ei tullut lähimainkaan perille. Päättäväinen lyöjä saisi hänet kyllä nutistetuksi! Hän meni samaan linjaan veräjän kanssa nähdäkseen tämän miehen heittoa, ja hän unohtui siihen niin, ettei aluksi huomannut Geoffrey Winlow'ta, joka suojuspatjoihin ja sinivihreään puseroon puettuna istui poikkiteloin kenttätuolilla ja tupakoi.
"Kas, Winlow! Sinun joukkueesihan kiistelee kylää vastaan. Pelkään etten voi jäädä näkemään sinun peliäsi. Olin ohimenossa — minun täytyi välttämättä toimittaa muuan seikka — täytyy joutua kotiin!"
Hänen tosiaan vakava ilmeensä kiihotti Winlow'n uteliaisuutta.
"Etkö voi jäädä syömään aamiaista kanssamme?"
"En, en; vaimoni —. Täytyy joutua kotiin!"
Winlow mutisi: