Hän murkinoitsi huoneessaan, Georgen lohduttamatta häntä millään tiedolla itsestään. Sitten hän päätti — ilman mitään määrättyjä toiveita, mutta jonkinmoisen sisäisen varmuuden perusteella — käydä tapaamassa mrs Bellew'ta. Hän päätti kuitenkin ensin käydä mr Paramoria puhuttelemassa. Mutta kun hänellä oli vain epämääräinen käsitys siitä, mihin aikaan miehet ryhtyvät työhönsä, ei hän uskaltanut lähteä liikkeelle ennen kuin yhdentoista jälkeen, ja käski ajuriaan ajamaan hitaasti. Ajuri siis ajoi nopeammin kuin hänen oli tapana. Leicester Squarella keskeytyi liike, kun joku korkea henkilö kulki asemalta toiselle, ja katukäytävät olivat täynnä yksinkertaista kansaa, joiden sydämet olivat täynnä ja vatsat tyhjät, ja hurraata huudettiin, kun korkea henkilö ajoi ohi. Mrs Pendyce katseli innokkaasti ajuristaan, sillä häntäkin miellytti tällainen komeus.
Joukko hajosi ja ajuri jatkoi matkaansa.
Hän oli nyt ensi kertaa minkään hammaslääkäriä halvemman ammattimiehen liikehuoneistossa. Pienestä odotushuoneesta, missä hänelle tarjottiin "Timesiä", jota hän pelkästä kiihtymyksestä ei saattanut lukea, hän näki sarjan huoneita, jotka olivat lattiasta kattoon saakka täynnä nahkafoliantteja ja mustia levyrasioita, joiden selustassa oli merkkinä valkea kirjain, ja nuoria miehiä istui paperikasojen takana, kirjoittamassa. Hän kuuli keskeytymättömän nakuttavan äänen, joka herätti hänen uteliaisuuttaan, ja tunsi erikoisen nahan ja jonkin puhdistusaineen hajun, joka oli hänestä vastenmielinen. Punatukkainen nuorukainen, jolla oli kynä kädessään, meni ohi ja loi häneen uteliaan katseen, jonka hän heti käänsi pois. Mrs Pendyce tunsi äkkiä sääliä häntä ja kaikkia näitä paperikasojen takana kirjoittelevia nuoria miehiä kohtaan, ja hänen mielessään välähti: "Kai tämä kaikki johtuu siitä, että ihmiset eivät voi sopia keskenään."
Vihdoin hänet vietiin mr Paramorin luo. Hän istui isossa autiossa huoneessaan, jossa oli menneen suuruuden ilme, ja tuijotti kolmeen La France-ruusuun, jotka olivat maljakossa pöydällä, ja hän tunsi, ettei hän koskaan pystyisi aloittamaan.
Mr Paramorin kulmakarvat, jotka pistivät esiin hänen sileäksi ajetuilta ruskeilta kasvoiltaan kuin mitkäkin patakoukut, olivat teräksenharmaat, ja teräksenharmaa oli hänen korkealta otsalta taaksepäin harjattu tukkansa. Mrs Pendyce ihmetteli, kuinka hän saattoi näyttää viittä vuotta Horacea nuoremmalta, vaikka oli vanhempi, ja kymmentä vuotta Charlesia nuoremmalta, joka tietysti oli häntä vielä nuorempi. Hänen silmänsä, joiden harmaudelle jokin henkinen muokkaus oli antanut teräksisen hohteen, näyttivät nuorilta nekin, vaikka ne olivat vakavat, ja hymy, mikä sai hänen suupielensä taipumaan ylöspäin, näytti hyvin nuorekkaalta.
"On hyvin hauskaa nähdä teitä", sanoi hän.
Mrs Pendyce saattoi vastata vain hymyllä.
Mr Paramor työnsi ruusut nenänsä alle.
"Ne eivät ole niin kauniita kuin teidän", sanoi hän, "eikö niin? Mutta parasta, mitä minä voin aikaansaada."
Mrs Pendyce punastui mielihyvästä.