Tämä hymy sai Margery Pendycen sydämen tykyttämään niin, että siihen koski, mutta hänkin hymyili.
"Miten sievä paikka sinulla on täällä, kultaseni!"
"Tässä on tilaa kävellä."
Mrs Pendyce muisti edestakaisin kulkeneiden askelten äänen, jonka hän oli kuullut. Siitä, että George ei kysellyt, miten hänen äitinsä oli saanut selville hänen asuinpaikkansa, hän tiesi, että Georgen oli täytynyt arvata, missä hän oli ollut, ja ettei heillä kummallakaan ollut mitään kertomista toisilleen. Ja vaikka tämä itsessään oli helpotus, lisäsi se hänen kauhuaan — sitä kauhua, minkä aseman epätietoisuus herättää. Kaikenmoisia kuvia kulki hänen mielessään. Hän näki Georgen makuukamarissaan, palanneena ensimmäiseltä metsästysretkeltään, palleroiset posket naarmuisina otsalta leukaan saakka ja pienessä hansikoidussa kädessä verinen ketunpojan jalka. Hän näki hänen syöksyvän huoneeseensa Lordin krikettikilpailun viimeisenä päivänä 1880, hattu kuhmuilla, silmä mustuneena ja kädessä keppi, jossa oli vaaleansininen tupsu. Hän näki hänet kalmankalpeana, yhteenpuristetuin huulin sinä iltana, jolloin hän vasta puoliksi parantuneena kurkkutaudista oli karannut kotoaan ja hiipinyt ulos metsästämään yksinään, ja hän muisti hänen sanansa: "Niin, äiti, mitä en kestänyt sitä kauempaa; se meni liian verkkaan!"
Mitähän, jos hän nytkään ei voisi kestää tätä. Mitähän, jos hän tekisi jotakin äkkipikaista! Mrs Pendyce otti esiin nenäliinansa.
"Täällä on jokseenkin kuuma, rakkaani; sinun otsasi on aivan märkä!"
Hän näki Georgen katsahtavan häneen epäluuloisesti, ja kaikki hänen naisellinen viekkautensa vallitsi hänen silmissään, niin että ne eivät värähtäneet, vaan katsoivat häneen aivan luonnollisesti.
"Tuo kattovalo sen tekee", sanoi George. "Päivä pääsee siitä paistamaan täydeltä terältä."
Mrs Pendyce katsoi kattoakkunaan.
"On omituista nähdä sinua täällä, mutta se on somaa — niin epäsovinnaista. Sinun täytyy antaa minun viedä pois nuo kukat!" Hän meni hopeamaljakon luo ja kumartui sen yli. "Rakas poikaseni, nehän ovat aivan inhottavia! Heitä ne toki jonnekin ulos; vanhojen kukkien haju on niin kauhea!"