"No, puolet niistä ovat läpimätiä!" sanoi hän ja hengähti helpotuksesta, sillä hän tiesi, että kiitollisuus oli kuollut hänen sielustaan.
"Hyvä, minä toivoisin, että omat kotiveräjäni olisivat puoleksi niin hyvät. Tule, John!" Ja koskettaen tammaa kannallaan kääntyi mr Pendyce pois, mutta ennenkuin hän oli päässyt kahtatoista askelta, katsoi hän taakseen.
"Mrs Peacock kai voi hyvin, vai kuinka? Mrs Pendyce on mennyt
Lontooseen."
Ja koskettaen hattuaan ja odottamatta Peacockilta vastausta hän ratsasti tiehensä. Hän valitsi tien, joka Peacockin talon takaa vei hevosaitaukselle ja päättyi krikettikentälle, mikä oli eräs hänen omista pelloistaan, jonka hän oli tähän tarkoitukseen luovuttanut.
Uusintakilpailu Coldinghamin joukkuetta vastaan oli käynnissä, ja kartanonherra pysähtyi sitä katselemaan, istuen liikkumattomana hevosensa selässä. Pitkä herrasmies käveli kenttää myöten verkkaan häntä vastaan. Se oli hänen armonsa Geoffrey Winlow. Mr Pendyce tukahdutti halunsa, joka käski häntä kääntämään tamman pois ja ratsastamaan tiehensä.
"Me tulemme antamaan teille selkään, kartanonherra! Kuinka mrs Pendyce voi? Vaimoni lähetti tervehdyksensä."
Kartanonherran kasvoilla, joihin aurinko lankesi, oli puna, jota päivänpaiste yksin ei aiheuttanut.
"Kiitos", sanoi hän. "Hän voi varsin hyvin. Hän on lähtenyt Lontooseen."
"Entä te itse, ettekö mene sinne tällä huvikaudella?"
Kartanonherran katse hipaisi toisen levollisia silmiä.