Mr Pendyce vastasi:
"Iltaa, Peacock. Teidän pelloillannehan on ensiluokkainen heinä."
He käänsivät nopeasti silmänsä pois, sillä tällä hetkellä he eivät sietäneet nähdä toisiaan.
Oli äänettömyys; sitten sanoi Peacock:
"Miten käy minun veräjieni, herra?" ja hänen äänensä värähti kuin olisi kiitollisuus vielä voinut päästä voitolle hänessä.
Kartanonherra loi ärtyisän silmäyksen aitaamattomaan alueeseen oikealla ja vasemmalla puolellaan, ja hänen mielessään välähti ajatus:
"Jos minä nyt antaisin tuolle lurjukselle hänen veräjänsä, niin antaisikohan hän minun taas aidata Scottonin?"
Hän katseli tanakkaa, parrakasta miestä, ja pettämätön vaisto, jolle mr
Paramor oli antanut niin ruman nimen, ohjasi häntä:
"Minä tahtoisin tietää, mikä vika teidän veräjissänne on, hyvä mies?"
Peacock katsoi häneen suoraan tällä kertaa; hänen äänensä ei enää värähdellyt, siinä kaikui jonkinmoinen karkea hyväntuulisuus.