"Nyt ne lähtivät!"
Hän ei enää katsonut, nosti vain olkapäitään ja kangisti kyynärpäitään, niin ettei kenkään pystynyt tulkitsemaan hänen tunteitaan.
"Lemmitty on lyöty. Mikä on tuo sinisellä merkitty etunenässä?"
Kaukana yksinään radalla, kiitäen sitä pitkin kuin kotiin lentävä lintu, saapui "Ambler". Ja Georgen sydän hypähti kuin kala, joka kesäiltana hypähtää tummasta vedenkalvosta.
"Ne eivät tule saamaan kiinni sitä. Ambler voittaa helposti! Ambler!"
Vaiteliaana keskellä huutavaa joukkoa ajatteli George: "Minun hevoseni! minun hevoseni!" ja pelkkä mielenliikutus sai kyyneliä kokoontumaan hänen silmiinsä. Kokonaisen minuutin hän seisoi aivan hiljaa; sitten hän, vaistomaisesti kohentaen hattuaan ja kaulahuiviaan, lähti rauhallisesti vaeltamaan tarhaa kohti. Hän antoi harjoittajansa viedä Amblerin takaisin ja yhtyi häneen punnitushuoneessa.
Pieni jokkey istui satulaansa hoidellen välinpitämättömänä ja äreänä, odotellen sanoja: All right!
Blacksmith virkkoi rauhallisesti:
"Niin, herra, me selvisimme hyvin. Neljä hevosenmittaa. Minä olen sanonut Swellsille, että minun laskuuni hän ei enää ratsasta. Kokonainen kultakaivos on siinä heitetty hukkaan. Miksi ihmeessä hänen piti tuolla tavoin yksinään saapua perille? Nyt me emme pääse 'City'-kilpailuihin alle yhdeksän painon. Se voi saada miehen ihan itkemään!"
Ja katsahtaen harjoittajaansa George näki pikku miehen huulten värähtävän.