"John", sopersi mrs Pendyce, "eikö sinusta ole hauska nähdä minua?"
Mutta koira ei liikkunut, vaan huiskutti häntäänsä isäntänsä jalkaa vasten.
Kartanonherra kohotti lopulta päätään.
"No, Margery?" Sen enempää hän ei sanonut.
Mrs Pendycen mielestä hän näytti äkkiä vanhentuneelta ja hyvin väsyneeltä.
Päivälliskello alkoi soida, ja kuin olisi sen yksitoikkoinen soitto sitä houkutellut, lensi pääskynen sisään kapeasta akkunasta ja liihotteli ympäri huonetta. Mrs Pendycen silmät seurasivat sen lentoa.
Kartanonherra astui äkkiä eteenpäin ja tarttui hänen käteensä.
"Älä enää lähde luotani, Margery!" sanoi hän ja kumartui suutelemaan hänen kättään.
Tämä teko, joka niin poikkesi hänen miehensä tavoista, sai mrs Pendycen punastumaan kuin tytön. Hänen silmänsä katsoivat miehen harmaaseen, lyhyttukkaiseen päähän kiitollisina siitä, ettei hän saanut moitetta osakseen, ja näyttivät iloitsevan hyväilystä.
"Minulla on uutisia kerrottavana sinulle. Helen Bellew on jättänyt
Georgen."