Neljä penkkiriviä heidän takanaan istui iäkäs mökkiläisvaimo suorana kuin tyttö, uurtuneilla vanhoilla kasvoillaan haltioitunut ilme. Hän ei koskaan liikahtanut, hänen silmänsä näyttivät juovan kirkkoherran jokaisen huulien liikkeen, hänen koko olentonsa näytti riippuvan hänen sanoissaan. Tosin hänen himmeät silmänsä näkivät vain sumua, eivätkä hänen poloiset kuurot korvansa voineet kuulla sanaakaan, mutta hän istui sopessaan tapansa mukaan eikä ajatellut mitään. Ja kenties oli parempi niin, sillä hän oli lähellä loppuaan.
Auringon lämmittämässä ruohikossa kirkkotarhan ulkopuolella makasivat foksterrierit toinen toistaan vasten, muka muristen, ja niiden pienet kirkkaat silmät tähystivät kirkon ovea, ja lintukoira Johnin läähättävät sieraimet olivat yhä uutterassa työssä veräjän alla.
GREGORY VIGIL EHDOTTELEE
Kello kolmen tienoissa samana iltapäivänä hintelä mies käveli Worsted Skeynesin lehtokujaa myöten; toisessa kädessään hänellä oli hattunsa, toisessa pieni ruskea laukku. Hän pysähtyi silloin tällöin ja veti syvään henkeä, levittäen suoran nenänsä sieraimia. Hänellä oli jalomuotoinen pää, jonka ohimoilla oli harmahtavia hiuksia. Hänen vaatteensa olivat väljät, hänen askelensa ripeät. Seistessään keskellä tietä, vetäen syviä henkäyksiä, kosteat siniset silmät pilviin tähdättyinä, hän kiinnitti puoleensa kultarintakertun huomion; se hypähti rhododendronpensaasta häntä katsomaan ja alkoi hänen ohi mentyään viheltää. Gregory Vigil kääntyi ja puristi humoristisia huuliaan, ja lukuunottamatta sitä, että häneltä täydellisesti puuttui kaikki pyylevyys, hän jossakin määrin muistutti tätä lintua, jota pidetään erikoisen englantilaisena.
Hän kysyi mrs Pendyceä korkealla, sulavalla äänellä, joka oli hyvin miellyttävä kuulla, ja hänet saatettiin heti valkeaan aamupäivähuoneeseen.
Mrs Pendyce tervehti häntä sydämellisesti. — Hänellä oli voimakas sukulaistunne, kuten usein naisilla, jotka ovat saaneet tottua miestensä huulilta kuulemaan puheenpartta "Vai niin! Sinun sukuasi!"
"Ymmärräthän, Grig", sanoi hän serkun istuuduttua, "kirjeesi oli varsin hermostuttava. Hänen pesäeronsa kapteeni Bellew'sta on aiheuttanut paljon puhetta täällä. Niin, tiedänhän minä, että se on varsin tavallista sellainen, mutta Horace on niin —! Kaikki kartanonomistajat ja papit ja kansa ovat aivan samaa maata täällä. Tietysti minä olen suuresti mieltynyt häneen, hänhän on niin viehättävän näköinen; mutta, Gregory, hänen miehensä ei todellakaan ole minulle vastenmielinen. Hän on hurjapää — mutta sehän on pikemminkin virkistävää; ja tiedäthän, että minun mielestäni Helen on vähän hänen kaltaisensa siinä suhteessa."
Veri syöksyi Gregory Vigilin otsalle, hän pyyhkäisi tukkaansa ja sanoi:
"Hänen kaltaisensa? Sen miehen kaltainen? Voiko ruusu olla artisokan kaltainen?"
Mrs Pendyce jatkoi: