Gregory rikkoi hiljaisuuden.
"Minä en mahda mitään maaseudun tavoille. Minun velvollisuuteni on selvä. Kukaan muu ei voi pitää hänestä huolta."
Mrs Pendyce huokasi ja virkkoi nousten tuolistaan: "No niin, rakas
Grig, mennään nyt saamaan vähän teetä."
Worsted Skeynesissä tarjottiin tee sunnuntaisin hallissa, ja kirkkoherra vaimoineen oli tavallisesti mukana. Nuori Cecil Tharp oli tullut käyden, koirineen, jonka saattoi kuulla ynisevän hiljaa oven ulkopuolella. Jalat ristissä ja sormenpäät vastakkain painettuina nojautui kenraali Pendyce taaksepäin tuolissaan ja tuijotti seinään. Kartanonherra piteli kädessään uusinta linnunmunaansa, näytellen sen pilkkuja kirkkoherralle.
Nurkassa urkuharmonin takana, jota ei koskaan soitettu, Norah jutteli kylän hokkeyklubista mrs Barterin kanssa, joka istui katse mieheensä kiinnitettynä. Toisella puolen takkaa Bee ja nuori Tharp, joiden tuolit näyttivät olevan varsin lähellä toisiaan, puhelivat hevosistaan matalalla äänellä, luoden arkoja silmäyksiä toisiinsa. Hämärä laskeutui, halot rätisivät, ja silloin tällöin keskeytti kodikkaan puheensorinan lyhyt unelias äänettömyys, täynnä sulaa lämpöä ja hyvinvointia, kuten lintukoira Johnin äänettömyys sen nukkuessa isäntänsä jalkaa vasten.
"Niin", virkkoi Gregory hiljaa, "minun täytyy mennä puhuttelemaan tuota miestä".
"Onko tosiaankin välttämätöntä, Grig, ensinkään puhutella häntä?
Tarkoitan — jos olet tehnyt päätöksesi —"
Gregory sohaisi kädellään tukkaansa.
"Se on vain kohtuullista, luullakseni!" — Ja mennen hallin poikki hän poistui niin hiljaa, ettei kukaan muu kuin mrs Pendyce todennut hänen poistuneen.
Puoli tuntia myöhemmin olivat mr Pendyce ja hänen tyttärensä Bee kotimatkalla aseman luona, kylän ja Worsted Skeynesin välisellä tiellä, oltuaan sunnuntaikäynnillään vanhan hovimestarinsa Bigsonin luona. Kartanonherra puheli parhaillaan.