Gregory meni nopeasti akkunan ääreen, tempasi sen auki ja tuijotti taivaaseen. Molemmat naiset katsoivat hänen selkäänsä.
Mrs Shortman lausui hiljaa:
"Minä tahtoisin vain muuttaa sen 'kartanoissaan' sanan jälkeen näin kuuluvaksi: 'eivätkö he tunne sääliä ja anteeksiantoa tätä tyttö raukkaa kohtaan, joka suuressa kaupungissa, vailla ystäviä, vailla rahaa, melkein vailla vaatteita, on joutunut alttiiksi kaikille juonille, millä ihmisen hahmossa esiintyvät pedot vaanivat naisiamme', ja lopettaisin siihen."
Gregory palasi pöydän luo.
"Ei 'anteeksiantoa'", hän sanoi, "ei 'anteeksiantoa'!"
Mrs Shortman kohotti kynäänsä.
"Te ette tiedä", sanoi hän, "kuinka ankaria siellä ollaan. Muistakaa, että se menee moniin pappiloihin, mr Vigil. Meidän periaatteemme on aina ollut olla hyvin varovainen. Ja te olette ollut tavallista suorasukaisempi esittäessänne tätä tapausta. Itse asiassa he eivät voi asettautua hänen asemaansa; se on mahdotonta. Ei yksikään sadasta naisesta voi sitä, varsinkaan niistä, jotka asuvat maalla eivätkä koskaan ole nähneet elämää. Minä olen itse kartanonomistajan tytär."
"Ja minä papin poika", sanoi Gregory hymyillen.
Mrs Shortman katsoi häneen moittivasti.
"Leikki sikseen, mr Vigil. Lehtemme tuskin kannattaa; meillä ei todellakaan ole varaa panna sitä alttiiksi. Minä olen viime aikoina saanut lukuisia kirjeitä, jotka valittavat, että me esitämme tapaukset tarpeettoman räikeästi. Tässä yksi."