"Ei! Sellaisia kummituksia asuu kallionrotkoissa. Ne ovat ihmisiä, jotka ovat eläneet kauan sitten."
"Eivät ne ainakaan ole mustalaisia. Nuo muinaiset ihmiset olivat kuolleet jo kauan ennen kuin mustalaiset tulivat maahan."
Tyttö sanoi yksinkertaisesti: "Ne ovat kuitenkin pahoja."
"Miksi niin pahoja? Jos tuollaisia kummituksia on, ne ovat arkoja kuin jänikset. Kukat eivät ole pahoja, vaikka kasvavat itsestään, orapihlajoita ei ole kukaan istuttanut — ettekä pelkää niitäkään. Pitää lähteä joskus yöllä etsimään kummitustanne ja puhuttelemaan sitä."
"Voi älkää, älkää tehkö niin!"
"Tottahan toki! Asetun istumaan hänen kalliolleen."
Tyttö pani kätensä ristiin: "Minä pyydän, rukoilen: älkää menkö!"
"Rauhoittukaa! Mitäpä merkitsee, vaikka minulle tapahtuisikin jotakin?"
Megan ei vastannut. Hiukan harmissaan nuorukainen jatkoi:
"Mutta pelkään pahoin, etten saa sitä nähdä, sillä minun kai täytyy pian lähteä täältä pois."