"Katsokaa!"
Ashurst ei nähnyt mitään muuta kuin kiiltävän vedenkalvon, heikosti kullanhohteiset keltakiulukat, hohtavat pyökit ja kauempana kuun valaiseman kummun laajan pinnan. Takanaan hän kuuli tytön jäätävää kauhua ilmaisevan kuiskauksen: "Mustalaiskummitus."
"Missä?"
"Tuolla — kiven luona — puiden alla!"
Kiihdyksissään Ashurst harppasi puron yli ja juoksi pyökkipuuryhmää kohti. Kuutamon taikaleikkiä! Ei mitään näkyvissä. Hän juoksi edestakaisin kivilohkareiden ja orapihlajain välitse, itsekseen puhellen ja sadatellen, mielettömän pelästyksen vallassa, kompastuen ja haparoiden. Joutavia! Tyhmyyksiä! Ja hän palasi omenapuun juurelle. Mutta tyttö oli poissa. Poika kuuli kahinaa, veräjän narahtavan, sikojen äännähtävän. Tytön asemesta vain vanha omenapuu! Hän kietoi käsivartensa sen ympäri — äsken hän oli syleillyt tytön pehmeää ruumista! Karhea sammal poskea vasten — äsken siihen nojasi tytön pehmeä poski! Vain metsän tuoksu oli sama. Ja hänen päänsä päällä ja ympärillään näyttivät kukat hehkuvan ja hengittävän elävämpinä ja kirkkaampina kuin milloinkaan ennen.
VII.
Ashurst poistui junasta Torquayn asemalla ja harhaili kaupungin katuja, sillä hän ei tuntenut tätä Englannin kylpypaikkojen kuningatarta. Hän ei tavallisesti juuri huomannutkaan, miten oli pukeutunut, ja niinpä hän nytkin vaelteli huoletonna yllään karkea Norfolk-nuttu, jalassa tomuiset saappaat ja päässä kuhmuinen hattu, huomaamatta lainkaan, että ihmiset katsoivat häneen jotenkin pitkään. Hän etsi käyttämänsä lontoolaisen pankin haarakonttoria, ja kun hän oli sen löytänyt, hänen mielitekonsa toteuttamisen tielle nousi samalla ensimmäinen este. Tunsiko hän ketään Torquayssa? tiedusteltiin häneltä. Ei, hän ei tuntenut ketään. Siinä tapauksessa hänen oli ensin lähetettävä sähkösanoma pankin Lontoon konttoriin — kun vastaus oli tullut, häntä palveltaisiin kernaasti. Tämä tuulahdus epäluuloisesta käytännön maailmasta himmensi hiukan hänen unelmiensa loistoa. Mutta hän lähetti sähkösanoman.
Melkein postitaloa vastapäätä hän huomasi naisten vaatetusliikkeen, ja hän tarkasteli näyteikkunaa mielessä outo tunne. Huolenpito maalaisrakkautensa pukimista pyrki sentään hieman panemaan pään pyörälle! Hän astui liikkeeseen. Häntä vastaan tuli nuori nainen, jonka siniset silmät näyttivät hiukan hämmästyneiltä. Ashurst katsoi häneen sanaakaan sanomatta.
"Mitä saa luvan olla!"
"Haluaisin puvun nuorelle naiselle."