(Kaikki, paitsi Anthony, seisovat. Anthony istuu pidellen
käsillään tuolistaan ja tuijottaen poikaansa.)
Scantlebury: Minä en — minä en pidä siitä tavasta, jolla te asiaa käsittelette, nuori herra.
Wanklin: Te ammutte paljon yli maalin.
Wilder: Niin minäkin luulen!
Edgar (hillittömästi): Asiain kaunistelemisesta ei ole mitään hyötyä! Jos te tahdotte vaimojen kuolemat hartioillenne — minä en!
Scantlebury: So, so, nuorimies.
Wilder: Meidän hartioillemme? Ei minun, minä en sitä tahdo!
Edgar: Meitä on viisi jäsentä johtokunnassa. Jos meitä neljä on ollut sitä vastaan, miksi annoimme asioiden ajella noin pitkälle. Te tiedätte vallan hyvin miksi — koska luulimme saavamme miehet nälällä taivutettua. No niin, kaikki mitä olemme voittaneet, on yhden vaimon nälkäkuolema.
Scantlebury (hermostuneena, melkein itkien): Minä protesteeraan, minä protesteeraan! Minä olen inhimillinen mies — kaikki olemme inhimillisiä!
Edgar (pilkallisesti): Meidän inhimillisyydessämme ei ole mitään vikaa. Ainoastaan käsityskyvyssämme, hra Scantlebury.