Wanklin: Herran tähden, pysykäämme asiassa, Roberts.
Roberts: Minun mielestäni tämä on juuri asiaa, herra Wanklin. Jos te saatte pääoman jumalan kulkemaan läpi työväen korttelien ja kiinnittämään huomiota näkemäänsä, olette parempi mies kuin mitä minä, kaikesta teidän radikaalisuudestanne huolimatta, olen luullutkaan.
Anthony: Kuulkaahan Roberts! (Roberts vaikenee.) Te olette täällä puhumassa työmiesten puolesta, kuten minä johtokunnan. (Hän katsoo hitaasti ympäriinsä, WiIder, Wanklin ja Scantlebury tekevät kärsimättömiä liikkeitä, Edgar tähystelee permantoon. Harnessin suu menee hieman hymyyn.) Siis, mitä on sanottavaa?
Roberts: Oikein, herra! (Koko seuraavan keskustelun aikana hän ja Anthony katsovat tiukasti toisiinsa. Työmiehet ja johtokunnan jäsenet osottavat useilla tavoilla tuskittelevaa levottomuutta kuullessaan sanoja, joita eivät itse olisi tahtoneet lausua.) Työmiehet eivät voi ajatellakaan Lontooseen matkustamista. Ja ovat sitä mieltä, että te ette usko sitä mitä he paperille kirjotettuna teille sanovat. He tietävät minkäverran on luottamista postiin. (Hän heittää katseen Underwoodiin ja Tenchiin.) Ja minkälaisia johtokunnan kokoukset ovat: "Lykätään asia johtajalle — antaa johtajan selostella meille miesten asemaa. Eikö voitaisi puristaa heitä vähän enemmän?"
Underwood (matalalla äänellä): Älkää iskekö harhaan, Roberts!
Roberts: Onko se harhaan, hra Underwood? Miehet tietävät. Kun minä tulin Lontooseen, kerroin teille aseman suoraan. Ja mitä siitä seurasi. Minulle sanottiin, etten tuntenut asioita joista puhuin. Minusta ei maksa vaivaa matkustaa Lontooseen kuullakseen tuon uudelleen.
Anthony: Mitä teillä on miesten puolesta sanomista?
Roberts: Tätä minulla on sanomista — ja ensiksi heidän asemastaan. Teidän ei tarvitse sitä lainkaan kysellä johtajaltanne. Te ette voi pusertaa heitä enää yhtään enemmän. Jokainen meistä on nälkäkuoleman partaalla. (Hämmästynyttä mutinaa miesten joukosta. Roberts katsoo ympärilleen.) Te ihmettelette, miksi tämän sanon? Joka ainoa meistä on puutteessa. Meille ei voi tulla sen pahempaa kuin mitä viime viikot ovat olleet. Turhaa on teidän luulla, että vielä odottamalla te pakotatte meidät taipumaan. Ennen me kaikki kuolemme. Miehet ovat kutsuneet teidät, saadakseen tietää kertakaikkiaan, aiotteko te suostua heidän vaatimuksiinsa. Minä näen paperin sihteerin kädessä. (Tench liikahtaa hermostuneesti.) Se se varmaan on, herra Tench? Se ei ole kovin pitkä.
Tench (myöntäen): Se se on.
Roberts: Siinä kirjoituksessa ei ole yhtään vaatimusta, joka ei olisi meille välttämätön.