Roberts: Niinpä kyllä. Ei siitä meille paljon hyötyä olekaan. Sanon tämän teidän tähtenne. Hra Anthony — tehän tiedätte omat ajatuksenne! (Tuijottaen Anthonyhin.) Minä näen sen teistä.
Anthony (ivallisesti): Olen kiitollinen teille!
Roberts: Ja minä tiedän omat ajatukseni. Sanon sen teille. Miehet lähettävät vaimonsa ja perheensä vaikka vaivastaloon ja ennemmin he nälkään kuolevat kuin taipuvat. Neuvon teitä, hra Anthony, varustautumaan pahimmankin varalle, mikä saattaa yhtiötänne kohdata. Me emme ole niin tietämättömiä kuin saatatte luulla. Kyllä me tiedämme millä tavalla kissa hyökkää. Teidän asemanne ei ole sellainen kuin se saattaisi olla — varmasti ei!
Anthony: Olkaa hyvä ja sallikaa meidän itse arvostella asemaamme. Menkää takaisin ja punnitkaa omaanne.
Roberts (astuen eteenpäin): Hra Anthony, te ette ole enää nuori mies. Siitä saakka kuin minä vaan muistan, olette te ollut tehtaalla jokaisen työmiehen vihamies. Minä en sano, että te olisitte ollut halpamainen tahi julma, mutta te olette pitäneet heitä kahleissa, niin ettei heillä ole ollut mitään sanomista omasta kohtalostaan. Te olette kukistaneet heidät neljä kertaa. Olen kuullut teidän sanovan, että te rakastatte taistelua — pankaa muistiin minun sanani — te taistelette nyt viimeistä taistelua.
(Tench nykii Robertsia hihasta.)
Underwood: Roberts! Roberts!
Roberts: Roberts! Roberts! Minä en saisi sanoa ajatuksiani puheenjohtajalle, mutta puheenjohtaja kyllä saa sanoa minulle!
Wilder: Mitä tästä lopulta tuleekaan?
Anthony (jurosti hymyillen Wilderille): Jatkakaa Roberts; sanokaa mitä haluatte!