Rva Roberts: Kiitoksia, Thomas.
Thomas (hermostuneesti): Onko Roberts kotona?
Rva Roberts: Juuri meni kokoukseen, Thomas.
Thomas (osaaottavasti ja tullen puheliaammaksi): Tämä on hyvin onnetonta, nähkääs! Tulin sanomaan hänelle, että meidän täytyy tehdä sovinto isännistön kanssa. On kovin suuri vahinko, että hän on mennyt kokoukseen. Hän juoksee päänsä seinään, minä ajattelen.
Rva Roberts (kohottautuen): Hän ei koskaan tule antamaan perään, Thomas.
Thomas: Te ette saa kiihottua, se on teille hyvin vaarallista. Nähkääs, heissä on tuskin yhtään miestä, joka häntä kannattaisi, paitsi koneenkäyttäjät ja George Rous. (Juhlallisesti.) Tämän lakon jatkaminen ei ole enää raamatun mukaista. Olen tarkkaavaisesti tutkinut ja punninnut sitä. (Jan puhaltaa.) Tyst! En välitä mitä toiset sanovat, minä sanon, että raamattu tahtoo meidän lopettamaan riidan ja minä teen sen sen vuoksi, ja se on minun mielipiteeni, että tämä on kaikkein parasta meille kaikille. Jos se ei olisi minun mielipiteeni, niin minä en puhuisi siitä mutta se on minun mielipiteeni, nähkääs.
Rva Roberts (hilliten kiihtymystään): Minä en ymmärrä, miten Robertsin käy, jos te peräännytte.
Thomas: Eihän se ole mikään häpeä sittekään! Kaiken mitä kuolevainen ihminen vain voi tehdä hän on tehnyt. Hän on joutunut taistelemaan inhimillistä luontoa vastaan. Hyvin luonnollista — kuka tahansa saattaa niin tehdä. Mutta raamattu on puhunut ja sitä vastaan hän ei saa toimia. (Jan matkii kukkuuta.) Älä tuota vinguta! (Mennen ovelle.) Täältä tulee tyttöni seuraksenne. Hyvin hyvää vointia, hyvä rouva — ei saa kiihottua — muistakaa se!
(Madge tulee sisään ja seisoo avoimella ovella
katsellen ulos kadulle.)
Madge: Myöhästytte, isä. He ovat alkamassa jo. (Hän tarttuu isänsä hihaan.) Jumalan tähden, vastustakaa häntä, isä — tämän kerran!