Frost: Hän ei ole noita tavallisia vaarattomia sosialisteja. Hän on voimakas — hänen sisässään liekehtii tuli. Sellainen, jota minä kutsun "persoonallisuudeksi". Ihmisellä saattaa olla mitä mielipiteitä tahansa, niin kauan kun hän ei ole persoonallinen, ei hänestä ole vaaraa, mutta kun hän on sitä, ei hän ole vaaratoin.
Enid: Isälläni luulen olevan saman käsityksen Robertsista.
Frost: Epäilemättä, rouva, herra Anthony tuntee häntä kohtaan vastenmielisyyttä. (Enid katsoo häneen terävästi, mutta huomattuaan hänet aivan vakavaksi, seisoo purren huultaan ja katsoo parioville.) Se on vaan taistelua noiden kahden välillä. Minä en lainkaan suvaitse Robertsia, siitä päättäen mitä olen kuullut, hän on vaan tavallinen työmies kuten ne toisetkin. Jos hän ei olisi tehnyt tuota keksintöä, ei hän olisi kummempi kuin nuo toisetkaan. Veljeni keksi uuden kääntöpöydän — kukaan ei siitä antanut hänelle mitään ja nyt se on käytännössä kaikkialla. (Enid lähenee pariovia.) Niitä on ihmisiä, jotka eivät koskaan anna anteeksi maailmalle sitä, etteivät ole syntyneet herroiksi. Mitä minä sanon on — ei kukaan, joka on kunnon mies, katso alas toiseen, sentähden, että hän sattuu olemaan astetta tai paria häntä ylempänä, enemmän kuin jos hän olisi astetta tahi paria alempana.
Enid (hiukan kärsimättömästi): Niin, kyllä tiedän Frost, ei tietenkään. Olkaa hyvä ja menkää kysymään tahtovatko he teetä. Sanokaa, että minä lähetin.
Frost: Kyllä, rouva.
(Hän avaa hiljaa oven ja menee sisään. Kuuluu hetkisen
vakavaa, jotenkin vihaista puhetta.)
Wilder: Minä en ole kanssanne yhtä mieltä. Wanklin: Tämä on jo ollut esillä kymmeniä kertoja.
Edgar (kärsimättömästi): No niin, mitä ehdotatte?
Scantlebury: Niin, mitä isänne sanoo? — Teetäkö? Ei minulle, ei minulle!
Wanklin: Mikäli minä käsitän, puheenjohtaja sanoo, että — — —