Illallinen oli outo ja epämukava. Mutta sen komedia näyteltiin niin hienosti, että Miltoun ja lordi Dennis eivät sitä huomanneet, vaikka lady Casterleylle se oli läpinäkyvä. Sillä, kun Harbinger oli lähtenyt ratsastamaan takaisin hietikkoa pitkin, hän otti kynttilän ja pyysi Barbaraa tulemaan mukaansa. Vietyään sitten tyttärentyttärensä siihen osastoon, joka oli aina varattuna hänelle ja erikoisesti kalustettu häntä varten melkein ilman mitään huonekaluja, hän istuutui vastapäätä tuota hoikkaa, nuorta, voimakasta olentoa, ikäänkuin olisi tahtonut toimittaa täyden tarkastuksen, ja sanoi:
"Niin, sinä alat tulla järkiisi, sittenkin. Suutele minua!"
Kumartuessaan suorittamaan tätä seremoniaa Barbara näki kyyneleen vierivän pitkin hänen hienopiirteistä nenäänsä. Tietäen, että sen huomaaminen olisi ollut liian peloittavaa, hän nousi ja meni ikkunan luo. Siellä, tuijottaen ulos synkkien ketojen ja pimeän meren yli, minkä reunaa pitkin Harbinger ratsasti kotiinsa, hän nosti käden huulilleen ja ajatteli sadanteenkin kertaan:
"Niin, sellaistako se sitten onkin!"
VI LUKU.
Kolme päivää ensimmäisten ja samalla, kuten hän itselleen lupasi, viimeisten hienostotanssiensa jälkeen Courtier sai Audrey Noelilta kirjeen, mikä ilmoitti hänen jättäneen Monklandin ja muuttaneen Thamesin rannalle, lähelle Westminsteriä.
Kun Courtier meni sinne samana heinäkuun päivänä, niin parlamenttitalo hohti auringon paisteessa, mikä lämmitti sen viisaista päätöksistä virtaavan, vakavan ilman. Courtier kulki ohi epäilevin mielin. Noiden tornien läheisyydessä hänen tunteensa olivat aina sekavia. Hänessä ei ollut siinä määrin runoilijaa, ettei olisi nähnyt niissä mitään muuta kuin muutamia taivasta vastaan piirtyviä viivoja, mutta hänessä oli tarpeeksi runoilijaa saamaan hänet potkimaan jotakin, ja tässä mielentilassa hän kääntyi kulkemaan jokivartta pitkin.
Mrs Noel ei ollut kotona, mutta kun palvelija ilmoitti hänen heti saapuvan, niin Courtier istuutui odottamaan. Audreyn huoneistosta, mikä oli ensi kerroksessa, nähtiin yli virran, ja se oli ilmeisesti vuokrattu kalustettuna, sillä siellä nähtiin selviä merkkejä eri makusuuntien välisestä taistelusta, missä Edward VII:n aikainen oli voittanut Victorian aikaisen ja täyttänyt huoneet varhais-yrjöläisillä jätteillä. Courtier istuutui ainoalle, varmalle voitonmerkille, hyvin mukavalle ja uudelle, ruusunpunaiselle, ikkunakomerossa olevalle istuimelle, ja tyytyi vanhan sotilaan helppoudella olemaan tekemättä mitään.
Tuota hyvin suloista, tummatukkaista tyttöä kohtaan hän oli kerran tuntenut suojelevaa tunnetta. Nyt hänessä yhtyi siihen ei vain lämminsydämisen miehen ritarillinen sääli pulassa olevaa naista kohtaan, vaan myöskin sellaisen miehen kärsimättömyys, joka, ollen luonteenlaadultaan kykenemätön tuntemaan itseään sorretuksi, nousi kapinaan kaikkea muihin kohdistuvaa tyranniutta vastaan.
Noiden harmaiden tornien näkeminen, joiden alla Miltoun ja hänen isänsä istuivat, kiusasi häntä nyt syvästi; ne olivat hänestä auktoriteetin vertauskuvia, auktoriteetin — joka oli hänen kuolemattoman haltiattarensa, tuon suloisen, voittamattoman vapauden menetetyn asian vihollinen. Mutta tällä haavaa joki, joka tulvanaan toi tullessaan vapaata vettä, joka oli huuhdellut kaikkia rantoja, kosketellut kaikkia hietikoita ja nähnyt kaikkien kuolevaisten tähtien nousun ja laskun, oli siinä määrin rauhoittanut häntä äänettömällä vapauden hymnillään, että Audrey Noel tapasi hänet syvästä unesta tullessaan sisään kädet täynnä kukkia.