Lady Casterley loi katseensa ylös.
"Saammepa nähdä", hän sanoi. Hänen silmissään oli jotakin, joka taisteli mahtavaa kritisismiä vastaan. Hän ei voinut sen enempää kuin muutkaan olla noudattamatta Barbaran mieltä. Sellaisen henkilön tavoin, joka uskoo menettelytapansa oivallisuuteen, hän piti tuosta loistavasta lapsesta. Vieläpä hän ihaili — vaikka ihaileminen ei ollutkaan hänen vahvimpia puoliaan — tuota lämmintä elämäniloa, mikä ilmeni Barbarassa, kuten jossakin vedenneidossa, joka paljaine jäsenineen halkoili aaltoja, työntäen tieltään tyrskyjen vaahtoa. Hän tunsi tässä tyttärensätyttäressä pikemmin kuin hyvässä Agathassa asuvan ylimyshenkeä. Agathassa oli piirteitä, kuten vakavuutta ja yleviä periaatteita. Mutta jokin moraalisesti ahdas ja liiaksi anglikaaninen piirre loukkasi hieman lady Casterleyn käytännöllistä ja maailmallismielistä luonnetta. Se oli heikkoutta, ja hän ei pitänyt heikkoudesta. Barbara ei voinut olla koskaan arkatuntoinen siveyskysymyksissä tai asioissa, jotka eivät olleet oleellisia aristokratialle. Hän saattoi tosiaankin mennä liian pitkälle päinvastaiseen suuntaan pelkästä uhmasta. Tuo liian rohkea lapsi oli sanonut: "Jos ihmisillä ei ole ollut menneisyyttä, niin heillä ei tule olemaan mitään tulevaisuuttakaan." Ja lady Casterley ei voinut sietää ihmisiä, joilla ei ollut tulevaisuutta. Hän oli kunnianhimoinen, mutta se ei ollut mitään sellaisen henkilön kunnianhimoa, joka on kohonnut mitättömyydestä, vaan sellaisen henkilön korkeata kiihkoa, joka on huipulla ja aikoo siellä myöskin pysyä.
"Ja missä sinä olet tavannut tämän — tuon tuntemattoman olennon?" hän kysyi.
Barbara tuli lieden luota ja, kumartuen alas lady Casterleyn tuolin viereen, näytti verhoavan tuon naisen kokonaan.
"Olen sellainen kuin pitääkin, isoäiti. Hän ei voi turmella minua."
Lady Casterleyn kasvot pistivät esiin epäluuloisesti tuosta lämpöisestä verhosta, ja niissä oli hylkäävän ilon katse.
"Minä tunnen sinun kepposesi!" hän sanoi. "Jatka, lapseni!"
"Minä tapaan hänet välistä. Hän näyttää sievältä. Me puhelemme."
Agatha sanoi tuolla nopealla rauhallisuudellaan:
"Hyvä Babs, minä luulen, että sinun pitäisi varoa."