Miltoun vastasi: "Minä en ole."
Osoittaen ensimmäisen todellisen kärsimättömyyden oireita lordi
Valleys päästi suustaan:
"Vaikkapa niinkin! Mutta minä olen."
"Niinkö?" sanoi Miltoun.
"Eustace!"
Hieroen toista polveaan Miltoun otti vastaan tämän kutsun ilman pienintäkään liikahdusta. Hänen silmänsä paistoivat hänen isänsä kasvoja vastaan. Lordi Valleysin sydän värähti. Mikä tunteen syvyys olikaan tuossa poika-parassa, kun hän saattoi katsella tällä lailla ensimmäisen vastarinnan sattuessa!
Hän nousi ja tarttui sikarilaatikkoon, ojensi sen hajamielisesti poikaansa kohden ja veti sen äkkiä takaisin.
"Minä unhotin", hän sanoi, "että sinä et polta".
Sytyttäen sikarin hän poltti vakavasti katsoen suoraan eteensä, rypyn ilmestyessä kulmakarvojen väliin. Lopulta hän sanoi:
"Hän näyttää hienolta naiselta. Muuta minä en hänestä tiedäkään."