Sisäänastuva isännöitsijä vastasi:
"Päivää, päivää, miss Ann!"
"Minun täytyy mennä."
"Olen varma, että se surettaa meitä suuresti."
"Jaa."
Ovi avautui hiljakseen, ja suuressa huoneessa syntyi toimelias hiljaisuus, kuten aina aterian edellä. Äkisti nuo neljä miestä asettuivat paikoilleen pöydän ympärillä. Lordi Valleys oli tullut sisään.
Hän lähestyi hitaasti, lukien sinistä sanomalehteä, ja hänen harmaiden silmiensä välissä oli pieni, hänelle outo ryppy. Hänellä oli ruskettuneet, punertavat, tarkkapiirteiset kasvot. Hänen kähärät hiuksensa ja viiksensä alkoivat jo käydä raudanharmaiksi — hänellä oli sellaisen miehen kasvot, joka tuntee oman mielensä ja on tyytyväinen tähän tuntemukseensa. Myöskin hänen jäntevä, suora vartalonsa ja hänen sotilaanniskansa vahvisti sitä vaikutusta, että hän oli, joskaan ei suorastaan itsetyytyväinen, niin tyytyväinen kuitenkin elämäntapoihinsa ja ajatuksiinsa. Ja hänen liikkeistään näkyi tuo erikoinen välinpitämättömyys ympäristöstä, joka on ominaista niille, jotka ottavat osaa julkiseen elämään, joilla on käytettävänään olemassaolon aineellinen koneisto ja joiden ei koskaan tarvitse ajatella sitä, mitä muut heistä ajattelevat. Istuutuen ja silmäillen edelleen lehteään hän alkoi heti syödä sitä, mitä oli pantu hänen eteensä. Huomattuaan sitten, että hänen vanhin tyttärensä oli tullut sisään ja istuutui hänen viereensä, hän sanoi:
"Ikävä, kun täytyy lähteä Lontooseen tällaisella ilmalla!"
"Tuleeko ministeristöllä olemaan kokous?"
"Kyllä, tuon sotkuisen ilmapallojutun vuoksi."