Useimmat Clarksonin täysihoitolassa asuvista naisista istuivat ruohikolla puoliympyrässä ja heidän keskellään seisoi Toddy, hyvin kiihdyksissään, jommoiseksi hyväksyvät kättentaputukset hänet aina saattoivat.
"Sano se vielä kerran", pyysi yksi naisista.
Toddy kävi hyvin syvämietteisen näköiseksi, huitoi kiihkeästi molemmilla käsillään ja lausui monin elein seuraavaa:
"Niin loittava kuin juutu kaunoitin,
Haaveitta junoniekan helottava,
Niin puhtoinen kuin lilja valkoitin,
Kuin kaino ojvokki
Tai tulo kaunokki,
Kuin aamun kattehelmi kimaltava,
Mi kätköön tuudelmaa käy aujingon,
Ah niin on hänkin, Alit, vejjaton,
Tuo oma ajmat tyttö tuloitin."
Haukkasin ilmaa.
"Kuka sinulle opetti kaiken tuon", kysyi yks naisista.
"Ei titä kukaan opettanut minulle — minä kuulin ten."
"Milloin sinä kuulit sen?"
"Tänä aamuna. Hajji eno luki titä yhä uudettaan ja uudettaan ja uudettaan, hyvin moneen kejtaan, ulkona puutajhatta."
Naiset vaihtoivat katseita — naislukijani ymmärtävät millaisia — ja miehille vakuutan, ettei heidän katseitaan ollut ensinkään vaikea tulkita. Alice katsahti minuun kysyvästi, ja nyt jälkeenpäin hän sanoo minulle, että punastuin arkana ja syyllisen näköisenä. Rouva Mayton parka vaipui nojatuoliin valittaen: