PUOLIPÄIVÄ
Mutta kellon lyönnit, se kun jo oli kerinnyt kahteentoista, ilmottivat mammalle, että oli tulossa muitakin riemuja. Hän siis uhrasi pari minuuttia oman ulkoasunsa hyväksi ja otti sitten Himmun käsivarrelleen ja lähti alakertaan valvomaan, että päivällinen joutuisi pöydälle täsmälleen klo 12.15, sillä hänen miehensä saapui silloin kotiin. Lasten oli määrä tulla jo viittä minuuttia aikaisemmin, vaan harvoin he pitivät ajasta niin tarkkaa vaaria. Tänä erikoisena päivänä he kuitenkin tulivat ajoissa, sillä kotimatkalla he näkivät erään myymälän akkunassa vereksimmän makeisuutuuden ja riensivät pyytämään mammaltaan kymmentä penniä mieheen. Mamma lupasi heille rahat päivällisen jälkeen, jos he toimittaisivat itsensä pestyinä ja harjattuina ruokahuoneeseen siksi, kun kellolla soitettaisiin. Kiireen kautta he nyt lähtivät toimeen, ja siinä hädässä he tietysti joutuivat rappusissa toistensa tielle ja riitaan.
Minuutit kiitivät, ja mammakin kiiti. Hän laski vauvan siihen keittiön soppeen, joka oli kauvimpana kulkutiestä hellan, astiakaapin, pöydän ja nostolaitoksen välillä; hän suoritti kastiketta varten viimeiset temput, valmisti putinkiliemen ja auttoi astioiden siirtämisessä nostolaitokseen. Vaan sittenkin keittiön kello, joka tarkistettiin joka päivä papan kellon mukaan, osotti 12.15, ennenkuin nostolauta tavaroineen oli täysin valmis nousemaan. Silloin ylhäältä kuului vakavia askelia, jotka lähenivät varmasti nostolaitoksen nurkkaa, ja sitten soittokello päästi sellaisen vingahduksen, että siitä tuskin puolen metrin päässä askaroivan mamman korvaa vihlaisi. Mutta toinnuttuaan tästä säikähdyksestä hän heti huusi puhetorvea myöten: "Kyllä tulee, kultani, ihan paikalla!" ja riensi yläkertaan. Täällä hän tervehti miestään niin hymyilevästi ja hellästi kuin ei mitään olisi tapahtunut koko pitkään aamu päivään eikä hänkään olisi muuta tehnyt kuin istunut kädet ristissä ja ikävöinyt herransa ja käskijänsä kotiintuloa.
Pappa istui jo pöydässä, ja Fred ja Bertha olivat myös paikoillaan, mutta Bobbokeria ei näkynyt, minkä vuoksi mamma oli hieman hajamielinen. Mutta hän toimitti kaikki, mitä emännän tehtäviin kuului. Kun sitten pappa nostamatta katsettaan lautasesta virkkoi: "Tiedätkös, kenen minä tänä aamuna tapasin?" sattui mamma olemaan puhetorven ääressä kuiskaamassa Bridgetille, että tämä juoksisi yläkertaan, hakisi esille Bobbokerin ja toimittaisi hänet ulkoasultaan riittävässä kunnossa ruokahuoneeseen.
"Jaa", sanoi taas pappa, "kun et sinä näy välittävän koko asiasta, niin — —" Juuri tällöin pappa kohotti päätään, huomasi mamman olevan poissa ja kysyi:
"Missä teidän äitinne, on lapset?"
"Täällähän minä olen, mies hyvä", sanoi mamma palaten tuolilleen.
"Minulla oli vain pari sanaa sanottavana Bridgetille."
"Minusta tuntuu", huomautti pappa, kun oli ollut hetkisen synkkää äänettömyyttä, "että palvelijan pitäisi tuntea tehtävänsä kyllin hyvin jättääkseen sinut rauhaan ruoka-aikana."
"Ei se ollut hänen syynsä; minä vain tahdoin häntä hakemaan Bobbokeria."
Nyt pappa otti huomioonsa, että korkea lapsentuoli oli tyhjä, ja vastasi: