Mamma kääntyi hänestä kiivaasti poispäin ja lähti huoneesta, vieden
Himmun mukanaan.
Kun vauvan kyyneleet oli pyyhitty ja pikku kasvot taas hymyilivät entiseen tapaansa, laski mamma hänet laattialle, antoi hänelle leikkikaluiksi lankarullan, tyhjän hajupullon ja punaisen sukan ja kävi jälleen käsiksi keskeneräiseen parsimistyöhönsä. Himmu hyökkäsi suoraa päätä hampain sukan kimppuun ja torui sitä vähän väliä koko ankarasti, mutta näytti sittenkin suuresti nauttivan tehtävästään. Sillä aikaa Bobboker purki toisessa huoneessa mieltänsä pitkäveteisillä valituksilla, joita kuulosti häneltä riittävän koko iltapuoleksi. Mutta mamma ei siitä huolinut. Itkeköön vaan ja oppikoon tietämään, miten onnettoman häijyä on ruveta rääkkäämään pikkusta avutonta siskovauvaansa! Mamma siis teki tyynesti työtänsä, ikäänkuin ei Bobbokeria olisikaan, ja hänen sydämensä otti riemuiten osaa kaikkeen siihen, mitä vauva jutteli ja puuhasi. Näin kului hyvän aikaa, vaan lopulta Himmu kyllästyi leikkikaluihinsa; hän alkoi väännellä ruumistaan sinne tänne, ja pikku selkä meni yhä enemmän koukkuun, kuten ainakin vauvoilla, kun ne istuessaan väsyvät. Mutta mamma, samoin kuin useimmat muut mammat, ei kertaakaan ollut kuvitellut, että niin pikkunen selkä voisi koskaan väsyä. Ja niin sai Himmu yhä rimpuilla ja panna sanattomia vastalauseitaan.
Äkkiä mamma tunsi kyynärpäässään jotakin nipistystä ja katsahtaessaan, mikä siellä oli, hän näki vieressään Bobbokerin, joka hyvin juhlallisen näköisenä julisti:
"Bobboker on nii 'uuttunu mammaan."
Mitä mamman kielellä pyöri vastaukseksi tähän ilmotukseen, on tuntematonta, sillä juuri silloin ryntäsivät sisään Fred ja Bertha, joiden koulutunnit olivat päättyneet.
"Mamma, pääsenkö minä puistoon leikkimään?" kysyi Fred.
"Mamma, sano nyt, saanko minä panna päälleni kauniin hameen ja mennä katsomaan Ellie Millstonia?" tiedusti Bertha.
"Mamma, anna pojulle ys omena — mamma koorii Bobbokerin omena", sanoi nyt poju. Kun Bobbokerista näytti hieman epäiltävältä, tokko muiden asiain ohella kuultiinkaan hänen puhettaan, pyysi hän uudestaan omenaa ja toisti samaa monta kertaa.
"Ää-jää-puu-huu!" selitti Himmu.
Mamma olisi kyllä vastannut joka lapselle, mutta neljää eri pyyntöä oli vaikea yht'aikaa täyttää, kun oli pulmallista saada niistä edes selvää. Kuitenkin hän koetti parastaan. Ensin hän muisteli, mitä kukin oli tahtonut, ja sitten käski heidän uudestaan sanoa asiansa. Vastaukseksi hän sai kuulla: