"Ole vaiti, miekkonen!" ärjäsi pappa syösten ulos portaiden juurelle ja ravistaen nyrkkiään hurjasti perillistään kohti.
"Katsotaan ensin, mitä asiaa hänellä on, Will kulta", ehdotti mamma lähestyen miestään. "Kuule, Fred, miksi sinä et pysy sängyssä?"
"Eikö kukaan aio tulla lukemaan meidän kanssamme iltarukousta?" kysyi
Fred.
"Voi, voi", huokasi mamma; "sen minä unhotin kiireessäni, kun riensin takaisin sinun luoksesi, Will."
Sitten mamma katsahti pappaan, joka vastaukseksi melkein tuijotti. Mamma olisi suonut miehensä tarjoutuvan lähtemään yläkertaan pitääkseen lastensa kanssa hartautta, mutta pappa häijysti ajatteli, ettei rukouksia olisi saanut ikinä keksiä. Sitten pappa vähitellen, tajusi, kuinka itsekäs hänen tunteensa oli, ja hän hiipi pois vierashuoneeseen itsekseen mutisemaan. Mutta mamma meni hitaasti ja murheellisena yläkertaan poikansa luo, nosti painavan pikku miehen syliinsä ja suuteli häntä koko matkalla eteisestä sänkyyn, jättäen hänen kasvoilleen jotakin, mikä on suuteloita kosteampaa.
Pappa sillä välin ponnisteli jonkun aikaa rajusti itsekseen puolustellessaan suuttumustaan. Tietysti rukoileminen oli sangen hyvä asia, ei hänellä mitään ollut rukousta vastaan, mutta hän toivoi, että lapset olisivat kyllin hartaita ajatellakseen rukouksiaan silloin kun joku sattui olemaan heitä kuuntelemassa eivätkä piinaisi aikaihmisiä tekemään semmoista, mikä oli rukouksen suora vastakohta. Ja jos vaimot pitäisivät huolta talousasioistaan yhtä täsmällisesti kuin heidän miehensä suorittavat omia toimiaan, miten toisenlaista olisikaan aviomiesten onni hänen tietääksensä!
Kun mamma palasi vierashuoneeseen, oli tämä tyhjä. Mutta pappa oli kiireesti töhertänyt lyhyen tiedonannon erään kirjan päällyslehteen ja pistänyt sen piaanon nuottitelineelle. Siitä kävi selville, että hän juuri oli lähtenyt muutamaksi minuutiksi klubiin katsomaan, saisiko sieltä pari tuttua mukaansa kotiin, ja sitten voitaisiin pelata hieman korttia. Kokemuksesta mamma hyvinkin tiesi, mitä tämä merkitsi: hän jäisi yksikseen istumaan lopun iltaa ja ehkä puolen yötäkin. Vaan kenties Himmu heräisi siihen tuskaan, jota hammasten puhkeaminen vauvalle tuotti, ja kaipaisi lohduttelemista; myöskin oli mahdollista, että Bobboker tarvitsisi mammaa, koska runsas illallinen usein häntä ahdisti painajaisen tavoin. Näin mamman ilta ei sittenkään jäisi aivan aution yksinäiseksi.
Tällä tapaa siis mammalla, kuten miljoonilla muillakin äideillä, joilla on rakastavat, vaan ajattelemattomat miehet, koko elämän lanka kutoutui yhtenä ainoana päivänä aamun, puolipäivän, iltapuolen ja illan halki.