[186] Marcus Porcius Cato (234-149 e.Kr.), tuo oikean vanhan ajan jäykän, kyvykkään, isänmaataan rakastavan roomalaisen perikuva, ryhtyi vanhoilla päivillään kirjallisiin puuhiin ja kyhäsi poikaansa varten joukon käsikirjoja ja ohjeita, m.m. maataloudesta, jota tavallisesti mainitaan nimellä De re rustica ja joka on ainoa Caton kynästä täydellisenä säilynyt teos.
[187] Asian kertoo Cicero Cato Vanhemmassaan (XVII, 59), juuri vähää ennen puhuttuaan Cincinnatuksesta. Lähteenä on Cicerolla ollut Ksenophonin Taloudenhoito (luku IV), missä Kyros Nuorempi ei kuitenkaan näytä istutuksiaan Ksenophonille, vaan Lysanderille. Locken lähteenä on taas ilmeisesti ollut Cicero, koska hän tämän nimenomaisen lausunnon mukaan pitää Kyrosta jo valtaistuimelle kohonneena: erinäisissä hänen kasvatusteoksensa painoksissa onkin erikoisesti puhe Kyroksen kuninkuudesta. Mahdollisesti erehtyi hän myös ajattelemaan vanhempaa Kyrosta, kuten Coste, Locken ensimmäinen ranskantaja ja hänen henkilökohtainen tuttavansa, otaksuu: Coste ei ollut millään keinoin saanut Lockea korjaamaan tätä virheellistä paikkaa.
Muutoin harrasti Lockekin puutarhanhoitoa sekä tietopuolisesti että käytännöllisesti. Matkoillaan kiinnitti hän siihen suurta huomiota ja suosijaansa Shaftesburyä varten kirjoitti hän v. 1676:n tienoilla erikoisen tutkielmankin: Huomautuksia viiniköynnösten ja öljypuiden kasvattamisesta ja viljelemisestä, silkin tuotannosta ja hedelmäin säilyttämisestä.
[188] Kolmas Shafteshury, Locken entinen oppilas, Luonnekuvien kirjoittaja, kertoo hänestä erään varsin kuvaavan tarinan. Päivänä muuanna oli suuri seura maan mahtavimpia miehiä kokoontunut kertojan isoisän luo ja heti tavanmukaiset tervehdykset suoritettuaan käynyt käsiksi kortteihin tai muihin yhtä mitättömiin ajanvietteihin. Locke istuutuu hyvin totisena herrojen viereen ja ottaa esille muistikirjansa. Kun häneltä kysytään, mitä hänellä nyt on kesken seuranpidon niin tärkeätä kirjoittamista, vastaa Locke, että kun hänellä on kerran onni kuulla maan mainioitten puhuvan ja keskustelevan, tahtoo hän opikseen ja hyödykseen merkitä heidän epäilemättä varsin tärkeät lauseensa ja tekonsa muistiin. — Kortteihin ei kuulemma enää kajottu sinä iltana.
[189] Vrt. §§ 123 sr.
[190] Englannissa vallitsi Locken aikoina oikea käytännöllistieteellisen kokeilun kuume: pyrittiin tekemään suuria keksintöjä ja houkuttelemaan luonnolta kaikki sen salaisuudet. Niinpä kuului hyvään tapaan, että naiset valmistivat itse hajuvetensä ja harrastivat muitakin luonnontieteellisiä askarruksia. Samoihin aikoihin hioskeli Spinozakin valo-opillisia laseja, mutta hän teki sen ansaitakseen leipänsä, eikä suinkaan huvitusta etsiäkseen.
[191] Locke on teostaan pykälöidessään unohtanut tämän pykälän.
Muutoin katsoo Locke, pienistä huomautuksistaan huolimatta, aivan Montaignen tapaan (vrt. Essais, I, 25), matkustamista hyvin tärkeäksi sivistyskeinoksi säätyläiselle: olihan hän itsekin matkustanut paljon ja oleskellut pitkät ajat Ranskassa ja Hollannissa, osaksi kuitenkin terveydellisistä ja valtiollisista syistä. Rousseau puolestaan kiinnittää myöskin melkoista huomiota matkustukseen: ajateltiinhan yhä kasvatuksessa pääasiallisesti varakkaita ihmisiä. (Vrt. Émile, V).
[192] Locken oli täytynyt "katsoa" elämänkumppani nuoremmalle Ashleylle, jolla oli ikää vasta kuusitoista vuotta.
[193] Locke lopettaa tähän, mutta Rousseau seuraa kasvattejaan aina häävuoteeseen asti. Émilen viidennen kirjan alussa viittaa hän tähän Locken lopettajaislauseeseen, vaan kun hän puolestaan ei kasvata vain nuorta jalosukuista herraa, antaa hän vielä laajan esityksen Sophien eli naisen kasvattamisesta. Mutta tämä kirja ei olekaan edellisten arvoinen, se kun paljastaa liian selvästi Émilen romaaniluonteen.