34. Korkeimman kauneuden suojelusvartija kaikessa näkyvässä työssä on aivan sama, kuin on sielunkin turva ja johto, — nimittäin kohtuus sen laajemmassa merkityksessä; kohtuus, jonka näemme istuvan oikeuden kanssa samallaisella valta-istuimella neljän päähyveen keskessä, ja jota ilman jokainen muu hyve voi johtaa meitä epätoivoiseen erehdykseen. Kohtuudella jalommassa merkityksessä ei ole ymmärrettävä masennettua, epätäydellistä tarmoa, ei pysymistä jossain hyvässä, kuten rakkaudessa tai uskossa; vaan voimaa, joka hallitsee jännityintäkin tarmoa ja estää tätä toimimasta toisin, kuin sen täytyy. Seikkoihin nähden, joissa liikanaisuus on mahdollista, ei se tarkoita niiden epätäydellistä nautintoa, vaan semmoisen määränsä järjestämistä, joka tekee nautinnon niistä mahdollisimman suureksi. Niinpä ei merkitse esim. kohtuus värissä epätäydellistä tai velttoa värinautintoa; vaan värin hallitsemista, joka tuottaa kaikista värityksistä mahdollisimman suuret nautinnot. Huono värittäjä ei pidä kauniista väristä enemmän, kuin paras värittäjä, ei puoleksikaan niin paljon. Mutta hän käyttää sitä liikanaisesti; hän käyttää sitä suuressa määrässä ja hallitsematta sitä, ja silloin astuu niin yleisesti arvossa oleva laki voimaan, kuin painovoiman lakikin on, ettei hän nimittäin kykene siitä niin iloitsemaan, kuin jos hän olisi ollut kohtuullinen.
35. Ei mikään enemmän eroita suuria miehiä jokapäiväisistä, kuin se, että he elämässä sekä taiteessa aina tuntevat tien, jota asiat kulkevat. Tyhmä ajattelee näiden olevan paikallaan ja kuvaa niitä liikkumattomiksi; viisas näkee niissä vaihtelevaisuutta ja muuttelevaisuutta, ja piirustaa ne semmoisiksi, — eläimen liikkuvaksi, puun kasvavaksi, pilven kulkevaksi, vuoren pieneneväksi. Koeta aina muotoja nähdessäsi, huomata viivat, joilla oli voima menneen kohtalonsa yli sekä voima tulevaisuutensa yli.
36. Alkuperäisyys: kaikki riippuu siitä ainoasta ihanasta kyvystä saavuttaa asioiden alkuperä ja vaikuttaa sieltäkäsin. Se on suoraan lähteestä ammennetun tuoreen veden viileys, selkeys ja oivallisuus vastakohtana toisten ihmisten vainioiden sakeaan, kuumaan ja virkistämättömään pisaraan.
37. Kaikki ala-arvoiset taiteilijat pyrkivät aina välttämään pakollista perinpohjaista työtä, ja sanoen syyksi joko asian aiheuttaman ilon taikka rehennellen jaloilla perusteillaan he yrittävät, mitä eivät voi täyttää. Sitä vastoin käsittävät suuret miehet aina heti, että taiteilijan, kuten jokaisen muunkin ihmisen korkein velvollisuus on ymmärtää asiansa, ja he ottavat sen niin vakavalta kannalta, että monet, joiden elämän me heidän teoksistaan päättäen ajattelisimme olleen täynnä intohimoa, todellisuudessa, vaikka olisivat kyenneet voimakkaampaan, ovat pakottaneet itsensä semmoiseen täydelliseen levollisuuteen, jommoinen on ominaista syvälle, kätkössä olevalle vuorijärvelle, joka kuvastaa jokaisen pilvien liikahduksen taivaalla, jokaisen varjon vaihtelun vuorilla pysyen itse liikkumattomana.
38. Jos olettekin tunteneet viisaita ihmisiä jotka samalla ovat olleet laiskoja, niin ette kuitenkaan ole koskaan tunteneet suurta miestä, joka olisi ollut laiska. Ja syvennyttyäni elämän tutkimuksiin taiteilijoiden, joiden teokset kaikin puolin olivat jaloimpia, ei mikään tosiasia esiintynyt minulle niin suurena, — eikä minkään lain arvo jäänyt niin pysyväiseksi, kuin se tosiasia ja laki, että he ovat kaikki olleet suuria työntekijöitä: ei mikään heissä niin ihmetytä, kuin työn paljous, jonka he ovat elämässään aikaan saaneet; kun kuulen sanottavan nuoren miehen hyvin lupaavan lahjakkaaksi, on ensimmäinen kysymykseni aina: "tekeekö hän työtä?"
39. Tehdä hyvää työtä sanan ankarimmassa merkityksessä ei voi yksikään taiteen harrastaja, ja hyvää työtä sanan tavallisessa merkityksessä, s.t.s. hänelle tai jollekulle muulle hyödyllistä työtä voi hän vain tehdä, jos hänelle on alun pitäin selvitetty, mikä hänelle on mahdollista, mikä ei; — mikä on hänen saavutettavissaan, mikä ei; kun ikuisten tosiseikkojen ylevyys ja ankaruus ovat äärettömyydessään hänen eteensä asetetut. Ei haittaa ensinkään, jos hän pelästyy: ihminen on jo suuri, kun hän kykenee oikein pelästymään, emmekä ole järkeviä toivoessamme, emmekä käsitä mitään todellisesti, ennenkun toivomme on tehnyt meidät nöyriksi, ymmärtämisemme saattanut meidät kunnioittamaan. Väitänpä enemmänkin sanomalla uskaliaasti, että on vähemmän tärkeätä opettaa nuorille miehille, mitä he tekevät, kuin mitä he eivät kykene tekemään; tärkeätä on heidän antaa nähdä, kuinka paljon luonnossa on jäljittelemätöntä, kuinka paljon ihmisessä on sellaista, jonka vertaiseksi ei voi pyrkiä. Taidetta varten on oikein kasvatettu vain se, jolle kaikki työnsä on heikkona merkkinä ihanuudesta, jota hän ei kykene ilmaisemaan, ja heikko välikappale mittaamaan aina suuremmaksi kasvavalla ihailulla sitä ylipääsemätöntä kuilua, jonka Jumala on asettanut ihmiskunnan suurten ja pienten henkien välille.
40. Jos taide on teille pääasiana, niin olette taiteilijoita. Jos olette rahanne itse ansainneet, niin voitte olla saitureita ja koronkiskureita; jos olette kunnianne ansainneet, niin voitte olla kateellisia, ylpeitä, kurjia ja alhaisia, mutta sittenkin, niinkauvan kun ette tahdo turmella työtänne, olette taiteilijoita. Jos teillä sitä vastoin on raha pääasiana tai kunnianne, silloinpa saattaisitte olla hyvin armeliaita rahallanne, hyvin rakastettavia kunniassanne; mutta ette kuitenkaan ole taiteilijoita. Olette käsityöläisiä ja palkollisia.
41. Monilla taiteilla ja kyvyillä on ensimmäisissä ja viimeisissä edistyksen asteissa, lapsuudessa ja kypsyydessä monet yhteiset piirteet; samalla kun keskiasteet eivät ole ollenkaan näiden tapaisia ja ovat kauvimpana oikeasta. Samoin on taiteilijan edistyksen laita siveltimenkin käyttämisessä. Näemme, kuinka vakainen lapsi aakkosista alkaen pakostakin vetää katkonaisen, epätäydellisen, riittämättömän viivan, joka hänen edistyessään tulee vähitellen lujaksi, tarkaksi ja varmaksi. Mutta hänen kypsyytensä aikana tämä tarkkuus ja varmuus vaihtuu taasen kevyeen ja huolettomampaan viivaan, joka monessa suhteessa on enemmän lapsuudessaan kuin keski-ijässään tekemänsä kaltainen, ja eroittuu siitä vain täydellisen vaikutuksen kautta, jonka se saavuttaa näennäisesti riittämättömin keinoin. Siten on usean asian laita. Ensimmäinen ja viimeisemme soveltuvat yhteen, vaikka erilaisista syistäkin; se keskimäinen aste se on kauvimpana totuudesta. Lapsuus usein pitää hennoissa sormissaan totuutta, jota miehen luja käsi ei kykene pitämään, mutta jonka saavutuksesta korkein ikä ylpeilee.
42. Taiteesta ei pidä puhua. Ei kukaan kunnon taiteilija puhu tai ole koskaan paljon puhunut taiteestaan. Suurimmat eivät siitä puhu sanaakaan. Samana hetkenä, jolloin mies todellisesti työnsä käsittää, hän siitä vaikenee. Kaikki sanat ja selitteet käyvät hänelle tarpeettomiksi.
Suunnitteleeko lintu, miten se pesänsä rakentaa, rehenteleekö se, kun pesä on valmis? Kaikki hyvä työ tehdään varsinaisesti tällä tavalla, viivyttelemättä, vaikeudetta, suurentelematta. Jotka tekevät parasta työtä, heissä on sisäinen, tahdoton voima, joka sananmukaisesti lähenteleikse eläimen luonnonvaistoa, — eikä täydellisimmissä taiteilijoissa edes järki pakota pois vaistoa, vaan liittyy se vaistoon, joka on niin paljon jumalallisempi eläinten vaistoa, kuin ihmisen ruumis kauneudessa voittaa eläimen. Suuri laulaja ei laula vähemmällä vaistolla kuin satakieli, vaan päinvastoin suuremmalla. Suuri rakennusmestari ei rakenna vähemmällä vaistolla, kuin majava, vaan suuremmalla, synnynnäisellä muotoaistilla, joka tarttuu kaikkeen kauneuteen jumalallisella suoruudella.