Kirjailtua korukangasta, vain repeytymään; kypärää ja miekkaa, vain himmenemään; jalokiviä ja kultaa, vain hajaantumaan — on ollut kolmea lajia kuninkaita, jotka ovat näitä keränneet. Mitähän jos kerran nousisi neljäs luokka kuninkaita, jotka olisivat lukeneet jostakin ammoin syrjäytyneestä kirjoituksesta, että oli neljäskin laji aarretta, jolle jalokivet ja kulta eivät voineet vetää vertoja, yhtä vähän kuin sille sopi puhtaassa kullassa arvoa määrätäkään. Kuteeltaan ihanampaa kirjausta, Athenen sukkulasta; jumalaisemmassa tulessa taottua asevarustusta, vulkanisen voiman lietsomassa; kultaa jollaista voidaan kaivaa ainoastaan auringon punaisesta sydämestä sen laskiessa delfolaisten kallioiden yli; — syväkuvaista kudelmaa, läpäisemätöntä asevarustusta, juotavaa kultaa! Ja Käyttäytymisen, Uurastuksen ja Ajattelun kolme suurta enkeliä yhä kutsumassa meitä ja odottamassa pihtipieltemme luona, johdattaakseen meitä — jos tahtoisimme — siivekkäällä voimallaan ja opastaakseen meitä kaikenhuomaavine silmineen sitä polkua pitkin, jota yksikään lintu ei tunne eikä kotkankaan katse ole tavannut! Mitähän jos kerran nousisi kuninkaita, jotka kuulisivat ja uskoisivat tämän sanoman ja vihdoinkin kokoaisivat ja asettaisivat esiin — Viisauden aarteita kansalleen?
Ajatelkaa, kuinka hämmästyttävää toimintaa se olisi! Kuinka käsittämätöntä nykyisen kansallisen viisautemme vallitessa! Että me ottaisimme maalaisemme kirjaharjoituksiin emmekä painettiharjoituksiin! — järjestäisimme, koulisimme, pitäisimme palkoilla ja hyvän johdon alaisina ajattelijain armeijoita emmekä kuoliaaksipistäjiä! — löytäisimme yhtä hyvää kansallista huviketta lukusalien harrastelusta kuin ampumakenttien huoltamisesta; antaisimme palkintoja osuvista sattumista tosiasiaan yhtä hyvin kuin nyt määräämme lyijyisestä mojauksesta maalitauluun.
Kuinka hullunkuriselta aatokselta tuntuukaan oikein sanoiksi sovitettuna, että sivistyneiden kansakuntien pääomamiesten varallisuus konsaan tulisi sodan sijasta kannattelemaan kirjallisuutta! Olkaa vielä kärsivällisiä kanssani, lukiessani teille pari lausetta ainoasta kunnolleen kirjaksi mainittavasta tuotteesta, mitä itse olen tähän asti kirjoittanut — siitä joka säilyy (jos säilyy mikään) varmimmin ja kauvimmin kaikesta työstäni:
"Euroopan varallisuuden toiminnan peräti kamalia muotoja on, että yksinomaan pääomamiesten rikkaus kannattelee vääriä sotia. Oikeutetut sodat eivät tarvitse niin runsaasti rahaa tuekseen, sillä enimmät niistä miehistä, jotka sellaisia käyvät, tekevät sen ilmaiseksi. Mutta väärään sotaan on ostettava sekä ruumiit että sielut, ja niille lisäksi parhaat sodan välineet, joten sellaisen sodan kulungit kohoavat korkeimmiksi, niistä kustannuksista puhumattakaan, joita tuottaa kehno pelko ja ärtyinen epäluulo kansakuntien kesken, kun näillä kaikissa väenpaljouksissaan ei ole sen vertaa hävyntuntoa tai rehellisyyttä, että näillä saisivat hankituksi hetkenkään mielenrauhan. Tällä tavoin nykyään Ranska ja Englanti ostavat toisiltaan kymmenen miljoonan punnan arvosta tyrmistystä vuosittain — harvinaisen köykäistä satoa, puoleksi okaita ja puoleksi haavanlehtiä, jota kylvää, korjaa ja kokoaa aittoihin nykyaikainen valtiotalous-'tiede', totuuden sijasta opettaen ahnehtimista. Ja kun kaikki väärä sotiminen käy päinsä — paitsi vihollisen ryöstämisellä — ainoastaan pääomamiesten lainoilla, niin nämä lainat maksetaan sittemmin takaisin verottamalla kansaa, jolla näköjään ei ole mitään tahtoa asiassa, pääomamiesten tahdon ollessa sodan alkujuurena; mutta sen varsinaisena juurena on koko kansakunnan ahneus, joka tekee sen kykenemättömäksi uskoon, suoruuteen tai oikeuteen ja sentähden aikanaan tuottaa kullekin yksilölle hänen oman erikoisen menetyksensä ja rangaistuksensa."
Ranska ja Englanti ihan kirjaimellisesti, huomatkaa, ostavat säikkyä toisiltaan; kumpainenkin maksaa kauhistelusta kymmenen miljoonaa puntaa vuodessa. Olettakaammepa nyt, että ne tuon kymmenen miljoonan vuotuisen säikkymäärän ostamisen sijasta päättäisivät kerrassaan olla rauhassa keskenään ja ostaa kymmenen miljoonan arvosta tietoa vuosittain; ja että kumpikin kansakunta uhraisi nuo kymmenentuhatta puntatuhattansa vuodessa kuninkaallisten kirjastojen, kuninkaallisten taidekokoelmien, kuninkaallisten museoiden, kuninkaallisten puutarhojen ja levähdyspaikkojen perustamiseen. Eiköhän se olisi jonkun verran parempaa sekä Ranskalle että Englannille?
Kestää vielä kauvan, ennen kuin se tapahtuu. Kuitenkaan ei toivoakseni enää kulu pitkiä aikoja kunnes kuninkaallisia tai kansallisia kirjastoja perustetaan jokaiseen huomattavaan asutuskeskukseen ja niihin toimitetaan kuninkaallinen sarja kirjoja: sama sarja jokaiseen niistä, valittuja kirjoja, parhaat joka lajia, mahdollisimman täydellisellä tavalla valmistettuja tuota kansallista sarjaa varten; kaikki teksti painettuna samankokoisille lehdille, leveäreunaisille, ja jaettuna miellyttäviksi nidoksiksi, keveiksi pidellä, kauneiksi ja lujiksi sekä kirjansitojan työn kelpo näytteiksi — ja nämä suuret kirjastot olkoot kaikkien siistien ja säädyllisten henkilöiden käytettävissä kaikkina päivän ja illan hetkinä, pitäen ankarasti voimassa tätä siisteyttä ja hiljaisuutta.
Voisin hahmotella teille muitakin suunnitelmia, taidegallerioista ja luonnontieteellisistä kokoelmista ja monista suuriarvoisista, monista minun nähdäkseni tarpeellisista uudistuksista: mutta tämä kirjasuunnitelma on helpoin ja tarpeellisin, ja se osoittautuisi melkoiseksi elvykkeeksi niin sanotulle brittiläiselle valtioruumiille, joka on viime aikoina käynyt vesitautiseksi ja saanut ilkeän janon ja nälän ja tarvitsee terveellisempää ravintoa. Te olette saaneet vilja-asetukset siltä kumotuiksi; koettakaa, ettekö voisi saada sille käytäntöön toisia vilja-asetuksia, jotka käsittelevät parempaa leipää — vanhoista arabialaisista taikajyvistä sesamista valmistettua, joka avaa ovia: ei rosvojen ovia, vaan kuninkaitten aarteiden.
Ystävät, tosikuninkaitten aarteet ovat heidän kaupunkiensa kadut, ja heidän kokoamansa kulta, joka toisille on kuin katujen lokaa, muuttuu heille ja heidän kansalleen ainaiseksi kristallikiveykseksi.
Viiteselitykset:
[1] Englanninkielellä mortal, jonka juurena on latinan mors, kuolema; sen johdannaisia on engl. mortification, joka merkitsee sekä tuskallista ja nöyryyttävää mielipahaa että ruumiin kudoksien kuoleutumista (kuten kylmänvihoja). Suom.