"Hahaha, kyllä rupeaa Timon korvia kutittamaan, kun pankki tulee ja sanoo: maksa pois! Jaa, jaa, mitä minä sanoin, Timo Hannula, kuka meistä ennen häviää? Nähdäänhän! — Mutta kuulkaa, ajakaa te vielä tänä iltana Hovilaan. Minä tarvitsen yhtä ja toista, ja annan teille avaimet. Näette, se on parempi, ett'emme lähde täältä yhdessä. Rahat kun olemme jakaneet, voimme huoletta lähteä kumpikin eri paikaltaan, te sieltä, minä täältä yöllä elikkä aamupuoleen sittenkuin karhuilleni olen luvannut yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista. Sitten yhdymme siinä missä puhe oli".
"Anna on yksin kotona, eikö niin?" kysyi Kokka äkkiä.
"Niin. No — hahaha — mitä minusta siis teidän seuraanne. — Siin' on poikaa! eiköhän tyttö sitten käräjissä puhu aivan kuin teidän suustanne. Vahinko vaan ett'ei enää saa kuulla. Oivallista, oivallista!"
* * * * *
Ken aamulla olisi nähnyt Hovilaisen ja Kokan, niin tuskin olisi tuntenut heitä samoiksi miehiksikään, jotka jälestä puolenpäivän teuhasivat ennen mainitussa ravintolan salissa ja samassa seurassa. Sen iloisia he nyt olivat, väsymättömiä kerskuria ja viina-veljiä.
Markkinoilla tehdyistä hevoiskaupoista puhuttiin.
"Minullapa on paras hevonen kuitenkin koko markkinoilla", sanoi
Hovilainen kasvot pöhössä.
"Jaa, Virkku vei toisen palkinnon Kuopion kilpa-ajoissa — vai ensimmäinenkö se oli?" sanoi Kokka.
"Ensimmäinen, ensimmäinen" valehteli Hovilainen julkeasti.
"Kyllä Hovilaisella sievä varsa on, mutta en minä sitä usko ensimmäisen palkinnon-ottajaksi sentään, enkä muista sitä siksi mainituksi sanomalehdissäkään", sanoi muuan hevoistuntija.