Könnilä kiirehti kaupunkiin, ja Sivelin lähti, ohjakset omassa kädessä, kiidättämään Tyynevedelle.
XIV.
Onnen pyörä oli kiepahtanut kertansa. Hovilan onni oli laskeutunut, ja samalla Hannulan taas kohonnut.
Samana toisena markkinapäivänä, jolloin Hovilainen kukistui sekä sairauden että syytöksen alaiseksi — samana päivänä pääsi toivo taas eleille Hannulassa, toivo joka tällä kertaa ei ollut väikkyvä virva, vaan joka hetkestä hetkeen sai lisäystä ja vakavuutta.
Se herra joka Annaa oli säikähyttänyt hänen pakopuuhassansa ja nyt tuli Hannulaan, esitteli olevansa lakitiedetten kandidaatti Nivalinkanen. Että hän oli suotuisimpia vieraita tähän aikaan Hannulassa, emme tarvinne sanoakaan. Samaten kuin lääkärin tulo taloon, missä kipeä kituu, kohta kaikissa huolestuneissa omaisissa herättää lohdullisemman, rauhallisemman mielen, niin toi Nivalinkanenkin rohkeutta ja luottamusta Hannulaisten murheellisiin sydämiin. Jos kuka voisi auttaa, jos kuka voisi saattaa totuuden ilmi tuossa pimeässä asiassa, mikä oli vähällä viedä ijäksi onnen tästä perheestä — niin hän se mies oli, tämä koko Suomessa kuuluisa kandidaatti. Timo ei tahtonut lakata kiittelemästä ja Lotta pani kaikki kykynsä liikkeelle pitääkseen tätä tervetullutta vierasta hyvänä. Nivalinkanen esteli, hymyillen, liikanaista hyvänä-pitämistä, sanoi tulleensa niin aikaisin päästäksensä perinpohjin tutkimaan tätä asiaa, joka suuresti hänen mieltänsä kiinnitti, ja vakuutti ainakin saattavansa Taavin vapaalle jalalle, jos ei näissä käräjissä vielä saisi häntä tyyten syytöksestä puhtaaksikaan. Kohta istuttiin hyvämakuisen aterian ääressä, Timo kertoi Taavin asiaa, Lotta huokaili ja nosti väliin liinansa silmille, jolloin Nivalinkanen aina rohkaisi häntä: "Olkaa hyvällä mielellä vaan, kyllä tässä vielä kaikki kääntyy meille voitoksi ja iloksi!" Ja monen viikon perästä lensi taas hymy Lotan huulille. Aterialta päästyä ilmoitti Nivalinkanen aikovansa vielä tänä iltana ajaa nimismiehen tykö, saadaksensa asiakirjat lukeakseen.
Timo käski valjastamaan parhaan hevosen.
"No teidän rovastinne on kipeä ja parannuksilla Helsingissä", alkoi
Nivalinkanen nyt muusta puhua.
"Jaa, sattuipa onnettomuutemme lisäksi rovastikin olemaan poissa juuri tänä murheen aikana", sanoi Timo. "Hänen apuansa ja lohdutustansa olemme suuresti kaivanneet ja ikävöineet. Mutta johan hänen näinä päivinä pitäisi palata kotiin. Tapasitteko häntä Helsingissä?"
"En, enkä myöskään luule hänen vielä niin pian palajavan, koska hän on toimittanut tänne apumiehen itselleen".
"Apumiehen!" virkahti Timo.